Kirjailija Anja Snellmanin tänään ilmestyvä romaani kertoo hänen sisarensa tarinan. Marjatta "Maru" Kauranen kuoli noin kolme vuotta sitten.
Kirjailija Anja Snellman on koko elämänsä ajan tiennyt, että kirjoittaa vielä joskus isosiskostaan. Nyt Snellmanin sisaren, Marjatta "Maru" Kaurasen kuolemasta on noin kolme vuotta. Hänen tarinansa kertova romaani, Pääoma, ilmestyy virallisesti keskiviikkona.
– Olen lähestynyt tätä kirjaa vuosi vuodelta ja tiennyt, että voin kirjoittaa sen vasta sitten, kun isosiskoni on kuollut. Minulla on vaikeasti määriteltävä tunne, että nyt se on täytetty. On hyvin erikoinen olo – tuntuu, että olen vihdoin saattanut loppuun asian, jota kohti olen mennyt hirvittävän pitkään, Snellman kertoo.
Marjatta Kauranen oli koko elämänsä ajan monin tavoin erilainen kuin muut. Hänellä oli syntyessään kitalakihalkio, ja hän sairasti vaikeaa reumaa. Tuntemattomat ja joskus tututkin haukkuivat häntä lapsuudessa esimerkiksi invaksi, vammaiseksi ja "ceepeeksi". Varsinaista diagnoosia hän ei koskaan saanut, eikä Snellman vieläkään tiedä, mikä kaikki teki hänen sisarestaan sellaisen, kuin hän oli.
Pääoma on Snellmanin tähänastisen tuotannon henkilökohtaisin teos. Kirjailijalle itselleen kyseessä on myös merkityksellisin kirja, jonka hän on koskaan kirjoittanut.
Julma murrosikäinen
Pääomassa Snellman kertoo yksityiskohtaisesti sisarensa elämästä, mutta paljastaa samalla paljon myös itsestään. Kirjan kirjoittaminen oli pitkä urakka, joka toi mieleen paljon kipeitä muistoja erilaisen sisaren tuomasta häpeästä ja syyllisyyden tunteista.
– Ihmisellä on taipumus luoda peitemuistoja, joiden alta löytyy ehkä myös jotain ihan oikeaa. Muistin joitakin asioita, joita olin selvästi halunnut unohtaa. En ensin halunnut nähdä itseäni julmana murrosikäisenä, jollainen olen ollut. Ne kohdat kirjoittamisessa olivat hitaita ja vaikeita.
Snellman kertoo kaivanneensa nuorena kipeästi kaveria, jolla olisi myös ollut erityinen sisar.
– Olisi ollut hyvä puhua siitä, kuinka välillä se hävettää ankarasti, vaikka Maru ei tehnyt koskaan mitään pahaa kenellekään.
Opiskeluaikoinaan Snellman hakeutui töihin kehitysvammaisten pariin – osin siksi, että etsi vastausta sisarensa arvoitukseen.
– Marun olisi ollut paljon helpompaa elää tässä ajassa, jossa on Toisenlaisia frendejä ja Kovasikajuttuja. En ajattele sinisilmäisesti, että asenteet olisivat vieläkään muuttuneet hirveästi, mutta ovat ne jonkin verran muuttuneet.
Kaksi puolikasta
Snellman (s. 1954) on neljälle vuosikymmenelle ulottuvan kirjailijanuransa aikana julkaissut lukuisia muitakin omakohtaisia teoksia. Kirjailijalle on tärkeää, että hänen teoksissaan on aina mukana myös fiktiota.
– Ei ole mitään järkeä kirjoittaa tekstiä, jossa ei ole keksivää ja irrottelevaa tarinallisuutta. Ihon aika oli edellinen kirjani, jossa olen kertonut äitini, siskoni ja sukuni tarinaa. Myös esikoisromaanissani (Sonja O. kävi täällä) oli kaikuja siitä.
Snellmanille selvisi äitinsä kuoleman jälkeen, että hänellä ja Marjatalla oli ollut myös sisarpuoli. Tieto vaikutti Ihon aika -romaanin syntyyn.
– Nyt olen ainoa, joka lapsuuden perheestäni on jäljellä, ja tämä orpous on aika hurja tunne. Olen yksin tarinani kanssa. Marun kanssa olimme hyvin läheiset, ikään kuin kaksi puolikasta. Jaoimme perheemme tragedian ja tarinan – kaipaan hänestä eniten sisaruutta.
(STT)