Angry Birds ja Alan Wake menestyvät maailmalla – näin pelifirmoissa tienattiin

Angry Birds -pelin tekijät tienasivat tänä vuonna vielä varsin vaatimattomasti. Vuoden 2010 tulot tulevat olemaan varmasti toista luokkaa.

Suomalaisen Rovio Mobilen Angry Birds -peliä voidaan kuluvan vuoden ehdottomana pelihittinä. Usealle eri mobiilialustalle saatavaa peliä on myyty jo 12 miljoonaa kappaletta. Yhdessä ilmaisversion kanssa peliä on ladattu lähes 50 miljoonaa kappaletta.

Espoolaisen Remedy Entertainmentin Alan Wake -pelistä odotettiin saman pelitalon kymmenen vuotta sitten julkaiseman Max Paynen kaltaista suosikkia, mutta vaikka pelin toteutusta on kehuttu, on se taloudellisesti ollut pienoinen pettymys.

Jotain molempien pelien arvostuksesta kertoo se, että Time-lehti listasi kyseiset pelit vuoden parhaiksi.

Koska molemmat pelit on julkaistu tänä vuonna, ei niiden saavuttama menestys näy pelintekijöiden tuoreimmissa tulotiedoissa, jotka ovat vuodelta 2009.

Remedyn perustajäsenen Petri Järvilehdon ansiotulot olivat viime vuonna vain 3 172 euroa. Pääomatuloja hän sai 356 euroa. Pudotus edellisvuoteen on melkoinen, sillä vuonna 2008 hänen ansio- ja pääomatulonsa olivat yhteensä yli 220 000 euroa.

Toimitusjohtaja Mikko Myllyrinne tienasi Järvilehdosta poiketen varsin mukavasti, 94 586 euroa. Hallituksen puheenjohtaja Markus Mäen ansiotulot olivat 41 472 euroa ja pääomatulot 53 478 euroa.

Rovio Mobilen toimitusjohtaja Mikael Hedin tulot olivat 30 266 euroa ja yhtiön perustajan Niklas Hedin 43 532 euroa.

Rovio Mobile on viimevuotisten raskaiden tappioiden jälkeen tehnyt erittäin mukavan tuloksen. Liikevaihto oli kesäkuussa päättyneellä tilikaudella yli 1,4 miljoonaa euroa ja voittoa yritys teki 224 000 euroa. Vuotta aikaisemmin tilanne oli huomattavasti synkempi. 1,6 miljoonan euron liikevaihdosta huolimatta tappiota yhtiö teki puoli miljoonaa euroa.

Remedy Entertainment on puolestaan kahden viime vuoden aikana tehnyt tappiota yli 4,6 miljoonaa euroa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat