Ammattinyrkkeilyn SM-otteluissa hämmentävä tilastokummajainen

Pyynikin Palloiluhallissa 27. marraskuuta pidettävässä Boxing Night - Finnish Titans - ammattinyrkkeilyillassa isketään kaksi mielenkiintoista Suomen mestaruusottelua.

Hallitseva raskaansarjan Suomen mestari Juho "Härmän Häjy" Haapoja puolustaa titteliään voittamatonta haastajaansa Jarno Rosbergia vastaan. Ville Piispanen ja Jaakko Myllylä puolestaan taistelevat vapaana olevasta ylemmän kevyen sarjan SM-tittelistä.

Suomalaisen ammattinyrkkeilyn historiassa vain kerran aiemmin oteltu kaksi SM-ottelua samassa tapahtumassa. Se tapahtui 4. toukokuuta 1946, jolloin Sten Suvio ja Oiva Purho iskivät itsensä historian ensimmäisiksi ammattinyrkkeilyn Suomen mestareiksi Helsingissä. Historian saatossa SM-otteluja on isketty yhteensä 13.

Raskaansarjan Suomen mestaruudesta on oteltu aiemmin seitsemän kertaa. Mestaruusvyötä ennen Haapojaa ovat kantaneet vyötäisillään Jukka Järvinen, Tony Halme ja Mika Kihlström. Ylemmän kevyen sarjan SM-tittelistä on isketty vain kerran aiemmin. Vuonna 1997 Jyrki Vierelä vei tittelin nimiinsä kukistamalla Juha Temosen pisteillä Helsingissä.

Kukaan Suomen mestari ei ole ikinä onnistunut puolustamaan titteliään menestyksekkäästi. Kaikki titteliään puolustaneet Suomen mestarit ovat aina menettäneet tittelinsä ensimmäisessä tittelinpuolustuksessaan. 27. marraskuuta Juho Haapoja puolustaa ensimmäisen kerran SM-titteliään, jonka hän voitti vuosi sitten iskemällä Sami Elovaaran keskeytyskuntoon. Nähtäväksi jää, onnistuuko Haapoja rikkomaan Suomen mestarien kirouksen.

Aiemmat ammattinyrkkeilyn Suomen mestaruusottelut:

2008, Helsinki, Raskassarja, Juho Haapoja TKO 9 Sami Elovaara

2007, Kuopio, Raskassarja, Juho Haapoja DRAW Jari Markkanen

2004, Kuopio, Raskassarja, Allan Grönfors NC Jari Markkanen

2003, Helsinki, Keskisarja Amin Asikainen W PTS 10 Kai Kauramäki

2000, Helsinki, Raskassarja, Tony Halme KO 4 Mika Kihlström

1998, Helsinki, Raskassarja, Mika Kihlström TKO 5 Tony Halme

1997, Helsinki, Raskassarja, Tony Halme KO 1 Jukka Järvinen

1997, Helsinki, Ylempi kevytsarja, Jyrki Vierelä W PTS 10 Juha Temonen

1996, Helsinki, Raskassarja, Jukka Järvinen W DQ 3 Tony Halme

1991, Helsinki, Välisarja, Jan Nyholm W PTS 10 Joni Nyman

1951, Helsinki, Höyhensarja, Leo Ljungberg W PTS 10 Sulo Seitola

1946, Helsinki, Raskas keskisarja, Oiva Purho W PTS 10 Hannes Koivunen

1946, Helsinki, Välisarja, Sten Suvio TKO 7 Onni Saari

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat