Amerikkalaisyritysten lomautussuunnitelmat jyrkässä kasvussa

Julkaistu 04.10.2001 20:47(Päivitetty 07.10.2001 20:46)

Uusimpien talouslukujen mukaan amerikkalaisyritykset suunnittelevat yhä lisää työntekijöiden lomautuksia samalla kun työpaikkojen määrä on vähentynyt.

Amerikkalaisyritykset vähentävät edelleen työvoimaansa. Syyskuussa yritykset ilmoittivat vähentävänsä lähes 250000 työpaikkaa, mikä 77 prosenttia enemmän kuin elokuussa. Myös lomautusilmoitusten määrä oli yli nelinkertaistunut vuotta aiempaan verrattuna. Tiedot perustuvat ulkoistamisyhtiö Challenger, Gray & Christmasin keräämiin lukuihin.

Työpaikkojen vähennyksistä 81 prosenttia tuli sen jälkeen, kun terroristit olivat iskeneet New Yorkiin ja Washingtoniin. Useat lentoyhtiöt ovat ilmoittaneet vähentävänsä tuhansia työpaikkoja, mikä on nostanut kuljetustoimialan ensimmäisen kerran viiden eniten työpaikkoja vähentäneen toimialan joukkoon. Myös teknologia- ja telekommunikaatiotoimiala on vähentänyt runsaasti työväkeä.

Osavaltioista eniten työpaikkoja on hävinnyt Kaliforniassa.

Challenger Gray -raportti tuli julki vain päivää ennen kuin Yhdysvaltain työvoimaviranomaiset julkistavat syyskuun työllisyysluvut.

(MTV3-STT-Reuters)

Tuoreimmat aiheesta

Talous