Ambulanssikuskitar palkittiin parhaana musiikkivideona

Eleanoora Rosenholmin Ambulanssikuskitar voitti parhaan kotimaisen musiikivideon palkinnon Oulussa tänä vuonna. (Kuva: Oulun musiikkielokuvafestivaali)
Eleanoora Rosenholmin Ambulanssikuskitar voitti parhaan kotimaisen musiikivideon palkinnon Oulussa tänä vuonna. (Kuva: Oulun musiikkielokuvafestivaali)
Julkaistu 23.08.2009 01:13(Päivitetty 07.09.2009 15:42)

Porilaisyhtye Eleanoora Rosenholmin video Ambulanssikuskitar valittiin parhaaksi kotimaiseksi musiikkivideoksi Oulun Musiikkivideofestivaaleilla myöhään eilisiltana. Videon on ohjannut Pete Veijalainen.

Tuomariston mielestä video tukee erinomaisesti biisin tunnelmaa kontrastien kautta.

- Monitasoinen teos, jossa yhdistyy sekä kauhu että huumori. Toteutus on elokuvallinen ja eheä, päähenkilö vakuuttava, raati luonnehti.

Voittaja sai palkinnoksi Kultapumpelin.

Nuoren lupaavan ohjaajan tunnustuksen eli Teinipumpelin sai Iiro Hokkanen Reginan Tapaa minut aamulla -videosta.

Yleisön suosiksi puolestaan nousi Cheekin Jos mä oisin sä -video, jonka on ohjannut Wille Hyvönen. Yleisön suosikki palkittiin Kansanpumpelilla.

Kotimaiset musiikkivideot laitettiin paremmuusjärjestykseen nyt 16. kerran.

(MTV3 - STT)

Katso palkittu video yhtyeen kotisivuilta.

Tuoreimmat aiheesta

Kulttuuri