Amadeus Lundberg erosi

Tangokuninkaan vuosimallia 2009 Amadeus Lundbergin, 22, pitkäaikainen suhde on päättynyt alkuvuodesta.

– Olimme Mariellan kanssa yhdessä kuusi vuotta. Meille tapahtui se, mikä suhteessa usein käy, kun alkaa olla yhdessä hyvin nuorena: kasvoimme erillemme. Romantiikka ja kaikki sellainen oli hävinnyt, Amadeus kertoo.

Hän pitää kuutta vuotta pitkänä aikana, sillä hän oli vasta teini-ikäinen alkaessaan seurustella.

– Ihme, että pystyimme olemaan noinkin pitkään yhdessä. Aikuisempana asia on aivan eri. Toisesta pystyy ehkä paremmin löytämään aina uusia puolia.

Amadeuksen mukaan sinkkuelämä uudessa, omassa kodissa on sujunut hyvin, eikä hän myönnä jääneensä suremaan eroa.

– Olen ihan hyvillä mielin. Olen kiitollinen Mariellalle, sillä koimme hienoja asioita yhdessä. Mutta nyt on aika siirtyä eteenpäin. Vaihtelu virkistää.

Laulaja ei ole omien sanojensa mukaan löytänyt uutta tyttöystävää, mutta paljastaa, että jotakin on kuitenkin meneillään.

– Aina pitää olla pientä säpinää, hän vihjaa.

Amadeuksen erosta uutisoi ensimmäisenä Apu.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat