Älytön pila leviää sosiaalisessa mediassa: Hätäkeskukset joutuneet pilasoittojen kohteeksi

Iso-Britanniassa hätäkeskus on saanut viime päivinä pilasoittoja iPhonen käyttäjiltä, kertoo The Sun.

Sosiaalisessa mediassa leviävät päivitykset, joissa kehotetaan kokeilemaan iPhonen ääniavustaja Sirin toimintoa. Päivityksissä neuvotetaan luettelemaan Sirille numerosarja yksi-nolla-kahdeksan. Päivitysten lopussa sanotaan ”kiität minua myöhemmin”.

Briteissä kyseinen numerosarja aiheuttaa sen, että Siri soittaa automaattisesti hätänumeroon. Intiassa numerosarja on nimittäin vastine Iso-Britanniassa käytetylle hätänumerolla 999. Myös Euroopassa käytettyä yleistä hätänumeroa 112 ja Yhdysvaltain numeroa 911 on käytetty pilailumielessä. 

Kun Sirille sanoo jonkin tunnetuista hätänumeroista ympäri maailman, ohjaa Siri usein automaattisesti puhelun silloisen maan hätäkeskukseen.

The Sun kirjoittaa pilan olevan vaarallinen ja asettaa hätäkeskusjärjestelmän äärirajoille. Lisäksi pilailijoille saattaa rapsahtaa hölmöydestä seurauksia.

Lähde: The Sun

***


Lue myös:

    Uusimmat