Allianssille uusi päävalmentaja

Kuva: Lauri Ouvinen
Kuva: Lauri OuvinenMTV3
Julkaistu 28.06.2005 14:20(Päivitetty 28.06.2005 16:26)

Belgialainen Thierry Pister, 39, on nimetty AC Allianssin uudeksi päävalmentajaksi. Pitkään tehtävää jo edeltäjäseurassa Atlantiksessa hoitanut Ari Tiittanen valmentaa viimeisen kerran Allianssia keskiviikon liigaottelussa Myyrmäessä Tampere Unitedia vastaan.

Pister lentää Suomeen keskiviikkona, esitellään medialle heti ottelun jälkeen, ja työnsä hän aloittaa torstaina. Samaan aikaan uudet omistajat tuovat seuraan kuusi uutta pelaajaa Belgiasta. Neljä heistä harjoitteli jo tiistaina omana ryhmänään, kun Tiittanen veti otteluun valmistautumistreenit, ja kaksi saapuu loppuviikosta. Siirtoikkuna aukeaa Suomessa perjantaina.

Pister valmensi viime kauden Belgian 2. divisioonan Red Star Waaslandia ja on sitä ennen vastannut mm. Monsin (1998-2002) ja SK Beverenin (2002) valmennuksesta. Omalla pelaajaurallaan hän esiintyi 347 ottelussa Belgian pääsarjassa.

Pister on suorittanut Uefan Pro License -tutkinnon. Tiittanen ei ollut pyydettäessä valmis jatkamaan uuden päävalmentajan alaisuudessa, vaan katsoi parhaaksi vaihtoehdoksi kokonaisuuden kannalta oman väistymisensä.

Sen sijaan muu organisaatio pysyy ennallaan. Urheilutoimenjohtaja Tommi Koivistoinen jatkaa joukkueenjohtajana, ja Pisterin apulaisvalmentajina toimivat Markku Palmroos (maalivahdit), Sergei Pronin (taito) ja Jari Pylvänäinen (kunto).

Allianssin uudet pelaajat:

Gregory Goffin, 23 vuotta (maalivahti)
Jean-Pierre La Placa, 32 (hyökkääjä)
Kasim Yildiz, 24 (ranskalainen puolustaja)
Hocine Chebaiki, 28 (keskikenttäpelaaja). 
Sergei Omelianovitch, 27 (hyökkääjä) 
Mustapha Douai, 29 (toppari)

(MTV3-STT)

Allianssi vahvistuu neljällä uudella pelaajalla

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo