Alicia Keys kärsi masennuksesta

Laulaja Alicia Keys on myöntänyt kärsineensä pahasta masennuksesta.

No One -kappaleellaan takaisin listojen kärkeen singahtanut laulaja on kertonut padonneensa aiemmin tunteitaan siinä määrin, että se aiheutti alakuloisuutta ja vihaisuutta.

- Tunsin itseni surulliseksi, enkä päässyt siitä eroon. Patosin tunteitani, minusta tuli suoranainen mestari siinä.

Keys sanoo päässeensä vaikeiden aikojen yli ja nauttii nyt elämästään yhdessä tuottaja-poikaystävänsä Kerry Brothersin kanssa.

- Olen löytänyt Sen Oikean. Tulemme aina olemaan toistemme elämässä.

Tähti kuitenkin myöntää Giant-lehdelle, että hänen on vaikea avautua suhteen alussa.

- Minulle on tyypillistä antaa toisen osapuolen näyttää ensin oikea luonteensa, ennen kuin paljastan omani. Mutta kun olen rakastunut, olen paras tyttöystävä, jonka toinen voi saada.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat