Älä kasvata lapsestasi narsistia - tunnista vaaran merkit

"Narsisti on ihminen, joka syö sinun pitsasi, laittaa sinut maksamaan ja valittaa, että pitsa oli pahaa - ja kertoo siitä muillekin," kuvaa ihmistyyppiä tutkinut sosiaalipsykologi.

Mitä on narsismi? Miten narsistiksi tullaan? Kuinka narsistin kynsistä pääsee irti?

Narsismista on puhuttu viime aikoina paljon, mutta kyseessä ei ole mikään tuore ilmiö. Persoonallisuushäiriötä tutkinut sosiaalipsykologi Janne Viljamaa kertookin, että narsisteja on ollut kaikkina aikoina ja jokaisessa yhteiskunnassa.

Narsismi on persoonallisuushäiriö, joka ilmenee sosiaalisessa käyttäytymisessä, ei mielenterveyshäiriöinä taikka älyn puutteena. Viljamaan mukaan narsisti on ihminen, joka pyrkii valtaan ja joka rakastaa valtaa ja vallan merkkejä.

Mutta mikä sitten tekee ihmisestä narsistin? MTV3:n Huomenta Suomessa vierailleen Viljamaan mukaan luonnetta määräävät sekä geeniperimä että kasvatus. Myös sukupuolella on merkitystä.

- Yli kaksi kolmasosaa narsisteista on miehiä. Tämä kuvastaa sitä, että se on sekä perimässä että ympäristössä. Tietty geeni laukeaa tietyssä ympäristössä. Voi olla että narsistiset piirteet eivät koskaan näy lapsessa selvästi, jos häntä opetetaan jakamaan ja hänelle opetetaan sosiaalisia taitoja.

Liika paapominen ja kuritus yhtä tuhoisia

Kasvatuksella piilevän narsistin saa parhaiten esille kahdella tavalla: toisessa mallissa lasta varjellaan liikaa, toisessa taas rankaistaan ankarasti. Molempi pahempi - lopputulos on sama.

- Toinen tapa on se, että lapsi on saanut kaiken valmiina ja valtoinkäymiset on lakaistu pois. Tällaisiksi niin kutsutuksi curling-tyyliksi sanotaan sitä, että lapsi ei joudu koskaan pettymään ja kaiken saa tehdä. Toinen on alistava, julma kasvatusympäristö. Nämä eivät myöskään sulje pois toisiaan: lapsi voi saada selkäänsä, mutta kuitenkin hän saa kaikki palkinnot. Agressiivinen, väkivaltainen ympäristö sekä ”kaiken saa” curling-ympäristö ovat narsistin lähtökohdat lapsuudessa.

Viljamaan mielestä tuhoisinta narsistisia geenejä omaavalle lapselle on ensimmäinen kasvatusmalli, jossa tietä silotellaan liikaa.

- Kaikkein vaarallisinta on, että narsistista taipumusta vahvistetaan lakaisemalla kaikki pettymykset pois lapsen edestä. Silloin minä-kuvasta tulee väkisinkin aika epärealistinen.

Mutta minkälainen sitten on narsistin suhde ympäröivään maailmaan ja muihin ihmisiin? Puuttuuko häneltä kyky empatiaan ja sympatiaan?

- Narsisti on ihminen, joka katsoo, että hänellä on oikeus ja muilla on velvollisuus. Narsistilla on hiukan tunteita jäljellä ja hän katsoo, että hänellä on oikeus, koska esimerkiksi lapsuus on ollut kova. Muut ovat hänen palvelijoitaan koska hänellä on ollut niin kamala tausta.

Onko psykopaatti aina narsisti?

Psykopaatti on Viljamaan mukaan narsistin äärimuoto. Ero näiden kahden välillä on kuitenkin suuri, narsistilla kun on vielä tunteita jäljellä - ainakin vähän.

- Esimerkiksi terapiassa psykopaattipedofiili näkee, että lapsi on vietellyt hänet. Hän ei voi millään uskoa, että on itse tehnyt väärin. Siksi on hyvin epätodennäköistä, että psykopaatti pystyisi koskaan parantumaan, koska muutos tarvitsee tunnetta väärin tekemisestä ja psykopaatilla sitä ei ole.

Narsistin maailmaa kuvaakin se, että kaikki paha muuttuu hyväksi ja hän yrittää puhua mustan valkoiseksi.

- Monesti narsisteillakin tunnetta on aika vähän. He kuitenkin näkevät, että eivät haluaisi olla pahoja. Esimerkiksi isä voi lyödä lasta ja sanoa, että tämä lyönti on vain sinun parhaaksesi: annan sinulle nahkaremmiä, koska rakastan sinua niin kovasti, Viljamaa kuvaa.

Työpaikkakiusaaja on Pekka Töpöhännän Monni

Viime aikoina on puhuttu paljon työpaikkakiusaamisesta. Sosiaalipsykologi Janne Viljamaan mukaan työpaikkakiusaaja on usein narsisti. Hän haluaa pelata pelejä, joissa muut tekevät hänen määräämiään temppuja. Viljamaa luonnehtiikin narsistin hallitsemaa työpaikkaa lainaamalla tuttua satua Pekka Töpöhännästä.

- Usein kiusatuksi tulee Pekka Töpöhäntä –tyyppinen ihminen, jolla on hyvä itsetunto ja hän on ylpeä lyhyestä hännästään. Mutta Monni, jolla on selvä narsistinen häiriö, löytää aina Pillinsä ja Pullansa, jotka tekevät temppuja oman asemansa menettämisen pelossa. Esimerkiksi määräaikaiset työsuhteet ovat hirveän yleisiä narsistin organisaatiossa, koska narsisti haluaa pitää itsensä vahvoilla ja muut heikoilla, hän haluaa itse määrätä pelisäännöt. Hän ei kestä sitä, että joku toinen määrää ne.

Entä onko narsismi aina pahasta? Vai voiko se joillain aloilla tai työpaikoilla olla jopa eduksi?

- Narsismin aggressio on sitä, että puolustaa itseään ja esimerkiksi puheen vuoron ottamiseen tarvitaan tiettyä aggressiota. Mutta narsismin väärinkäytöstä on kyse siinä vaiheessa, kun aggressiolla aletaan alistaa toisia, ollaan tylyjä ja pahoja ja lytistetään muut. Ei kannata siis puhua terveestä narsismista, vaan narsismista häiriönä. Hyvä itsetuntohan on sitä, että uskaltaa selkeästi katsoa kaapin paikan ja vaatia oman osuutensa. Mutta narsisti on ihminen, joka syö sinun pitsasi ja laittaa sinut maksaman ja valittaa, että pitsa oli pahaa ja kertoo siitä muillekin.

Entä miten narsistin hampaista pääsee irti?

- Itsenäisyys ja riippumattomuus ovat kaikkein tärkeintä.Narsisti hakeutuu tilanteeseen, jossa hän itse määrää pelisäännöt. Niinpä uhrinkin pitäisi etsiytyä tilanteeseen, jossa voi määrätä pelisäännöt, koska narsisti haluaa aina heikentää sinun asemaasi ja vahvistaa omansa. Tämä strategia pitää tunnistaa.

Lue myös:

    Uusimmat