Al Pacino mukaan Arpinaama-videopeliin

Näyttelijä Al Pacino lähtee mukaan vuonna 1983 valmistuneeseen Arpinaama-elokuvaan perustuvaan videopeliin. Pacino antaa äänensä videopelissä esiintyvälle kokaiinikauppias Tony Montanalle.

Brian De Palman ohjaaman Scarface-elokuvan lopun massiivisessa tulitaistelussa Tony Montana kuolee, mutta videopelissä hän selviää taistelusta hengissä ja ryhtyy jälleenrakentamaan huumeimperiumiaan Miamissa. Vastuksena Montanalla on paitsi poliisivoimat myös joukko kilpailevia gangstereita.

Pacinon ohella videopelin toteutukseen on lähtenyt mukaan suuri joukko elokuvan muita näyttelijöitä, mutta ei kuitenkaan elokuvan naispääosaa esittänyt Michelle Pfeiffer. Scarface-videopelin toteutuksesta vastaa Vivendi Universal Games -yhtiö.

Pacino ei suinkaan ole ainoa äänensä pelihahmolle antanut näyttelijä, vaan viime aikoina peleihin ovat lähteneet mukaan muun muassa Likaista Harrya esittänyt Clint Eastwood, James Bondia esittänyt Sean Connery sekä nyt jo edesmennyt Kummisetä-elokuvien nimihahmo Marlon Brando.

Al Pacinoa houkuteltiin aikoinaan esiintymään myös Kummisetä-videopeliin Brandon, Robert Duvallin ja James Caanin rinnalle, mutta hän ei hankkeesta silloin innostunut.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat