AL: Kirjesalaisuus vaarantaa vankiloiden turvallisuuden

Lokakuusta alkaen vankien postia saa avata vain poikkeustapauksissa. Huumelähetysten määrän uskotaan lisääntyvän räjähdysmäisesti.

Vankiloihin odotetaan huumekirjeiden ja rahalähetysten tulvaa, kirjoittaa Aamulehti.

Lokakuun alusta vankiloihin lähetettyjä kirjeitä saa avata vain poikkeustapauksissa, eli jos on perusteltua syytä epäillä, että lähetys sisältää luvattomia aineita tai esineitä. Lakimuutos koskee suljettuja vankiloita, joita on Suomessa 16. Tähän asti niissä on avattu kaikki tuleva ja lähtevä vankiposti.

Rikosseuraamusviraston mukaan vangit ovat hyvin tietoisia lakimuutoksesta, ja huumelähetysten määrän uskotaan räjähtävän.

Vankilat yrittävät paikata ongelmaa teknisillä ratkaisuilla. Laitoksiin joudutaan hankkimaan muun muassa kalliita ja vaikeasti saatavia läpivalaisulaitteita.

Myös raha tuo ongelmia

Vankiloista halutaan pitää myös raha poissa, sillä sen läsnäolo vauhdittaa huumekauppaa ja vankien välistä kiristystä. Rahan ja huumeiden lisääntymisen vankiloissa uskotaan johtavan väkivallan ja muiden ongelmien kasvuun.

Rikosseuraamusvirasto muistuttaa, että kirjeiden lukeminen on keskeinen työkalu myös rikostiedustelussa.

(MTV3-Aamulehti-STT)

Lue myös:

    Uusimmat