Aito Avioliitto -yhdistys poistettiin Kirjamessuilta – kävijäpalaute paljasti luvattoman toiminnan

Aito Avioliitto ry on jouduttu poistamaan Helsingin Kirjamessuilta. Yhdistys oli erään antikvariaatin osastolla luvatta.

Kirjamessujen tiedottaja Teija Armanto kertoo MTV uutisille, että antikvariaatti oli varannut messuosaston eikä Aito Avioliitto ry:llä ollut oikeutta olla messuilla maksamatta itse omasta paikastaan.

Armannon mukaan tieto järjestön esillepanosta tuli kävijäpalautteen joukossa.

Palautteen perusteella Kirjamessujen henkilökunta kävi tutkimassa asian ja huomasi, että siellä on järjestö, joka ei kuulu messuille.

 – Käsittääkseni antikvariaatti ei ollut ymmärtänyt, että messupaikan varannut yritys ei voi ottaa ulkopuolisia tai alanäytteilleasettajia omalle osastolleen, Armanto sanoo.

Poistui välittömästi paikalta

Aito Avioliitto on vajaat pari vuotta sitten perustettu yhdistys. Se kertoo pyrkimyksekseen edistää avioliiton säilyttämistä miehen ja naisen liittona sekä turvata lapsen oikeus isään ja äitiin.

Armanto sanoo, että mitään konfliktia asian tiimoilta ei syntynyt. Järjestö poistui välittömästi pyydettäessä paikalta. 

– Heti kun palaute huomattiin, he poistuivat paikalta, eikä mitään muuta siihen liittyvää ole kuulunut. Nyt asiat ovat kunnossa.

Juttua muokattu kello 13.07 Aito Avioliitto -yhdistyksen tavoitteiden osalta.

Eduskunnassa keskusteltiin sukupuolineutraalista avioliittolaista 08.09.2016:

Eduskunta väitteli uudestaan avioliittolaista 3:10

Lue myös:

    Uusimmat