Epäily: Äiti yritti tappaa 5-vuotiaan lapsensa Porvoossa – sosiaaliviranomaiset näkivät tilanteen ikkunasta

Poliisi epäilee naisen yrittäneen tappaa 5-vuotiaan lapsensa Porvoossa tiistaiaamuna.

Poliisin mukaan partio sai hätäkeskuksen kautta tehtävän noin klo 10.10 Porvooseen. Ilmoituksen hätäkeskukseen oli tehnyt sosiaaliviranomainen.

– Sosiaaliviranomaiset olivat olleet tarkastuskäynnillä ja nähneet asunnon ikkunasta, kun lasta pahoinpideltiin. Tilanne saatiin päättymään vasta, kun paikalle saapunut poliisin partio pääsi sisälle asuntoon ikkuna rikkomalla ja samalla lapsen haltuunsa, kertoo rikoskomisario Heidi Niemi poliisin tiedotteessa.

Niemi kertoo MTV:lle, että sosiaaliviranomaiset olivat alun perin menneet paikalle, koska ulkopuolinen henkilö oli tehnyt huoli-ilmoituksen hätäkeskukseen. Hän oli ollut huolissaan naisesta ja lapsesta, mutta ei ollut ilmoittanut esimerkiksi konkreettisesta väkivaltatilanteesta.

Niemi kertoo, että sosiaaliviranomaiset olivat väkivaltatilanteeseen havahduttuaan yrittäneet saada tilannetta loppumaan omin voimin, mutta tilanne päättyi vasta poliisin tultua.

– He ovat yrittäneet tehdä paljonkin siinä tilanteessa, Niemi kommentoi sosiaaliviranomaisten toimia.

Niemen mukaan poliisi oli paikalla "aika nopeasti". Hän ei osaa arvioida viivettä tarkemmin.

Lapsi ja äiti sairaalaan

Lapsi sai pahoinpitelyn seurauksena vakavia vammoja. Hänet kuljetettiin välittömästi sairaalaan hoidettavaksi. Niemen mukaan lapsi on edelleen sairaalassa. Myös lapsen äiti on toimitettu sairaalaan. 

Rikoskomisario Niemi ei kommentoi tekotapaa tarkemmin, mutta kertoo, että tapausta tutkitaan tapon yrityksenä. Naisen uskotaan siis tehneen vakavaa väkivaltaa lapselle ja yrittäneen surmata tämän.

Lisäksi naista epäillään virkavallan vastustamisesta. Nimike liittyy mitä tilanteeseen, jossa poliisit menivät asuntoon. Niemi ei halua avata näitäkään tapahtumia tarkemmin.

Niemen mukaan tapauksen tutkinta on vasta alkuvaiheessa, ja asiasta tiedotetaan enemmän myöhemmin.

Juttua päivitetty kauttaaltaan 23.6.2022 kello 11.07: Lisätty tutkinnanjohtajan kommentit.

Juttua täydennetty 27.6.2022 kello 10.23: Lisätty juttuun tieto, että rikosepäily tapahtui tiistaiaamuna.


Lue myös:

    Uusimmat