Yhdysvalloissa varoitetaan lämpimillä säillä kuumenevista liukumäistä sen jälkeen, kun 4-vuotias tyttö sai sellaisessa leikkiessään toiseen asteen palovamman. Asiasta uutisoivat yhdysvaltalainen uutiskanava KCTV sekä sanomalehti Valley News.
Kuinka kauan terve aikuinen ihminen voi olla kuumassa autossa ennen kuin sieltä on pakko päästä pois? Katso yllä olevalta videolta.
Tytön äiti, Dawna Wright, kertoo, että tapaturmapäivänä ilma oli lämmin, muttei kuuma. Dawnan tytär leikki vedessä ennen kuin halusi liukumäkeen.
Kyseiseen liukumäkeen tuli kavuta kiipeilyseinää pitkin. Dawna tarkisti seinää koskettamalla, ettei se ollut polttavan kuuma. Sen jälkeen äiti antoi tytölle luvan leikkiin.
Kun uimapukuun pukeutunut tyttö oli laskenut liukumäen loppuun, ei hän enää saanut takapuoltaan irti leikkivälineestä.
– Näin hänen kasvonsa ja tiesin, että jokin on pielessä, kertoo Dawna KCTV-kanavalle.
Liu'usta toisen asteen palovamma
Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.
Äiti ei aluksi ymmärtänyt vammojen vakavuutta. Hän yritti viilentää niitä kylmällä vedellä.
– Huuhtelin tytön jalkoja, mutta hän vain huusi huutamistaan. Kun käänsin hänet ympäri, huomasin ihon irronneen.
Siinä vaiheessa Dawna käsitti vammojen vakavuuden ja kiirehti tyttärensä kanssa sairaalaan. Siellä tytöllä diagnosoitiin toisen asteen palovamma.

