Air Francen turmaoikeudenkäynti päättyi poikkeuksellisesti – syyttäjät eivät vaatineet tuomiota

Lentoyhtiöitä on syytetty kuolemantuottamuksista, mutta syyttäjien mukaan yhtiöiden syyllisyyttä oli mahdoton todistaa. Kumpikin yhtiö on kieltänyt syyllisyytensä.

Ranskassa syyttäjät ilmoittivat keskiviikkona, ettei lentoyhtiö Air Francea tai lentokonevalmistaja Airbusia voi tuomita vuonna 2009 tapahtuneesta onnettomuudesta.

Brasilian Rio de Janeirosta Ranskaan Pariisiin matkalla ollut kone syöksyi Atlanttiin mukanaan 228 ihmistä.

Kahdeksan viikkoa kestäneen oikeudenkäynnin päätteeksi syyttäjät eivät poikkeuksellisesti vaatineet kumpaakaan yhtiötä tuomittavaksi.

Yhtiöitä on syytetty kuolemantuottamuksista, mutta syyttäjien mukaan yhtiöiden syyllisyyttä oli mahdoton todistaa. Kumpikin yhtiö on kieltänyt syyllisyytensä.

Oikeudenkäynnin kolmen tuomarin on noudatettava syyttäjien linjaa.

Alun perin syyttäjät luopuivat syytteistä yhtiöitä vastaan vuonna 2019. Tuolloin kuolonuhrien perheet raivostuivat, ja vuonna 2021 pariisilainen valitustuomioistuin kumosi päätöksen ja määräsi oikeudenkäynnin alkavaksi uudelleen.

Katso artikkelin alussa olevalta videolta: Voisiko lentäminen näyttää tulevaisuudessa tältä? Innokkaan harrastajan visiossa lentokone on valtava viihdekeskus

Lue myös:

    Uusimmat