Aikuisen naisen päiväkirja: Alastomuuden häpeä
Aikuinen nainen Femme pohtii blogissaan, miksi naiset peittelevät turhaan vartaloaan ja häpeilevät muotojaan.
Aikuinen nainen -blogia kirjoittava Femme miettii, miksi nainen häpeää alastonta vartalonsa ja peittelee sitä, vaikka mies haluaisi nähdä naisellisia muotoja.
"Olen kirjoittanut alastomuudesta, isoista ja pienistä vartaloista, pepuista, rinnoista, sääristä, peniksistä ja vatsamakkaroista aikaisemminkin. Alastomuus, muodot ja varsinkin rehevät muodot ovat usein aiheuttavat usein pahaa mieltä. Nyt ei kuitenkaan ole tarkoitus ohjailla ketään laihtumaan, lihomaan tai miettimään silikonirintoja. Tarkoituksena on keskustella siitä, miksi nainen peittelee itsensä, kun mies näkisi hänet mieluiten alastomana.
Miehillä on harvoin huono itsetunto vartalostaan. He kävelevät ilman häpeää ja läpsyttelevät isoakin mahaansa kumppanin nähden. Miehen peppu voi vapaasti roikkua, mutta mies näyttää paikkojaan ylpeänä. Miksi nainen ei pysty samaan? Nuoretkin naiset, joilla on täydellinen vartalo, peittelevät sitä ja ovat epävarmoja."
MTV3/Helmi
Kuva: Colourbox (Kuvan henkilöt eivät liity blogikirjoitukseen.)
Uusimmat
-
12:23
Dramaattinen puhelu katkaisi MM-voittajan urheilu-uran äkisti – kertoo nyt viime kevään painajaisesta: "Sydän pysähtyi neljä kertaa"
-
12:07
Kultainen Venla 2023 -ehdokkaiden lyhytlistat julki!
-
12:05
Jouluviikon säähän pahaenteinen ennustus – "Sitä tuskin toivoo kukaan"
-
12:00
Frontexin noin 50 rajavartijaa ja muuta työntekijää saapuu tänään avuksi rajalle
-
11:33
Pahamaineisessa moskovalaisvankilassa olevan yhdysvaltalaistoimittajan vankeus jatkuu
-
11:31
Parikymppinen mies ampui tuntemaansa miestä Tampereen Näsinpuistossa – syyttäjä vaatii kuuden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta
-
11:31
Renny Harlin valmisti Johanna-vaimolleen syntymäpäiväyllätyksen – näin puoliso reagoi
-
11:20
Ferrari-pomolta kiusallinen paljastus F1-kauden ratkaisuhetkistä: "Se oli Charles"
-
11:15
Yleinen terveysongelma moninkertaistaa alkoholin haitat – "Erittäin haitallinen yhdistelmä"
-
10:52
Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen saavat kansanjuhlan Jyväskylään
-
10:52
Suomalaispelaaja ällistytti NHL:ssä – ihmesuorituksen jälkeinen kommentti hämmensi valmentajan: "Eihän tuolle voi kuin nauraa"
-
10:44
Täysi talvi marraskuussa hämmentää meteorologiakin – lähipäivien ennusteessa "postikorttimaisema"
-
10:30
Teollisuusliiton Riku Aalto vetoaa SAK:n yhtenäisyyden puolesta: "Jos riitelemme keskenämme, voimme yhtä hyvin luovuttaa"
-
10:28
Viittä ihmistä epäillään törkeästä ihmiskaupasta marja-alalla – mahdollisia uhreja jopa yli 2 000
-
10:11
Kriisiseurassa kuohuu: Valmentajaruletin hinta kymmeniä miljoonia
-
10:10
Ilmastokokous on elintärkeä tarkastuspiste – ensimmäistä kertaa selviää, miten ilmastonmuutoksen hillintä on onnistunut
-
10:10
Krisse Salminen voitti TTK:n vuonna 2012 – julkaisi nostalgisen otoksen
-
10:06
Kymmenen kuollut jäätävissä myrskyissä Ukrainassa – MTV seuraa sotaa
-
10:00
Tennishuuma kasvaa MTV:llä – tähtipelaajien turnaukset tarjontaan pitkällä sopimuksella
-
09:59
Israelin ja Hamasin neuvotteluja välittävä Qatar toivoo aselevon jatkuvan pidempään – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää