Ähtärin eläinpuisto aloittaa yt-neuvottelut – viime vuoden tappio arviolta miljoona euroa

Ähtärin Eläinpuisto kertoo aloittavansa yt-neuvottelut kolmessa yhtiössään: Ähtärin Eläinpuistossa, Hotelli Mesikämmenessä ja Snowpanda-yhtiössä.

Yritys kertoo tiedotteessaan, että toiminta vajosi tappiolliseksi vuoden 2019 aikana. Yhtiöt tavoittelevat korkeintaan 700 000 euron vuotuisia säästöjä henkilöstökuluissa.

Ähtärin Eläinpuiston mukaan sopeuttamistoimet tarkoittavat korkeintaan 20 henkilön irtisanomista tai osa-aikaistamista.

Neuvottelujen aikana käsitellään myös muita vaihtoehtoja tuloskunnon parantamiseksi, kuten lomautuksia, siirtoja eri tehtäviin sekä koulutus- ja uudelleensijoitusmahdollisuuksia.

Lisäksi kustannussäästöjä haetaan kaikissa yhtiöissä myös muilta toiminnan osa-alueilta.

Yhtiöissä on yhteensä 50 vakituista työntekijää.

Ähtärin eläinpuistoyhtiöiden arvioitu tappio vuonna 2019 on noin miljoona euroa.

Video: Ähtärin eläinpuiston toimitusjohtaja jätti tehtävänsä heinäkuussa



Lue myös:

    Uusimmat