Afganistanin Kandaharissa pommi-isku shiiamoskeijaan, ainakin 33 kuoli

Afganistanissa ainakin 33 ihmistä on kuollut ja 74 haavoittunut moskeijaan tehdyssä pommi-iskussa Kandaharissa.

Uhrimäärästä kertoi kaupungin sairaalan tiedottaja uutistoimisto AFP:lle.

Pommi-isku tehtiin shiiamoskeijaan maan eteläosassa sijaitsevan Kandaharin keskustassa. Meneillään olivat juuri perjantairukoukset, mikä on moskeijassa viikon vilkkainta aikaa.

Silminnäkijöiden kertomusten mukaan moskeijaan oli mennyt kaksi ihmistä, joista toinen heistä oli räjäyttänyt itsemurhapommin. Lisäksi kaksi muuta ihmistä räjäytti pommit vilkkailla alueilla päärakennuksen ulkopuolella. Silminnäkijä kertoi kuulleensa kolme erillistä räjähdystä. Paikalle saapui räjähdyksen jälkeen ainakin 15 ambulanssia.

Jotkus silminnäkijät ovat kertoneet kuulleensa räjähdysten lisäksi myös laukauksia.

Talebanin edustaja kertoi AFP:lle, että kyseessä vaikuttaa olleen itsemurhaisku.

– Olemme surullisia räjähdyksestä shiiamoskeijassa Kandaharissa, jossa useita maanmiehiämme kuoli marttyyrikuoleman ja haavoittui, Afganistanin sisäministeriön tiedottaja Qari Sayed Khosti tviittasi.

Tasan viikko sitten Kunduzissa Afganistanin pohjoisosassa yli 50 ihmistä kuoli ja toistasataa haavoittui itsemurhaiskussa shiiamoskeijaan. Äärijärjestö Isis ilmoittautui viime viikon iskun tekijäksi. Isis on Afganistania hallitsevan äärijärjestö Talebanin kilpailija

.Mikään ryhmä ei ole vielä ilmoittautunut tuoreimman iskun tekijäksi. Nimettömänä esiintynyt Taleban-viranomainen on kertonut uutistoimisto AFP:lle, että tapahtuneesta on aloitettu tutkinta.

Sairaalassa pulaa verestä

Paikallinen lääkäri on kertonut uutistoimisto AFP:lle, että sairaalaan on iskun jälkeen tuotu useita ruumiita ja haavoittuneita ihmisiä. Verestä on akuutti pula.

–  Olemme pyytäneet paikallista mediaa Kandaharissa pyytämään ihmisiä tulemaan luovuttamaan verta, lääkäri sanoi AFP:lle.

Sosiaalisessa mediassa on julkaistu raakoja kuvia, joiden väitetään olevan iskupaikalta. Niiden totuudenmukaisuutta ei ole kuitenkaan voitu välittömästi varmentaa.

Afganistanin väestöstä noin 10 prosenttia on shiiamuslimeja. Monet heistä ovat hazaroja, joita on vainottu Afganistanissa pitkään. Afganistanissa elokuussa valtaan noussut Taleban on luvannut suojella maan shiiavähemmistöä, vaikka sillä on omaakin historiaa shiiojen vainoamisesta.

Pommi-iskut moskeijoihin ovat olleet Afganistanissa melko yleisiä viime vuosina. Taleban on luvannut vakauttaa tilanteen maassa ulkomaisen miehitysvallan päätyttyä. Viimeaikaiset iskut ovat kuitenkin edelleen heikentäneet uskoa Talebanin mahdollisuuksiin vakauttaa maata.

Uutista päivitetty kello 18.18.

Lue myös:

    Uusimmat