ABC hyllytti Reilun kaupan kahvin valitusten vuoksi

ABC-liikennemyymälöissä on luovuttu Reilun kaupan kahvin myynnistä. Asiasta kertoo Etelä-Pohjanmaa -lehti.

ABC-myymälöistä kerrotaan, että päätös tehtiin yleisön pyynnöstä, sillä kahvin laadusta on tullut valituksia.

Päätös on merkittävä, sillä S-ryhmän ABC-myymälöitä on Suomessa runsaasti - yhteensä 95.

Vuonna 2007 Suomeen tuotiin noin 665 000 kiloa Reilun Kaupan kahvia.

"Kahvipavut samoja kuin muissakin kahveissa"

Viestintäpäällikkö Janne Sivonen Reilun kaupan edistämisyhdityksestä suhtautuu rauhallisesti ABC-ketjun päätökseen hyllyttää Reilun kaupan kahvi.

- Suomessa yhteensä seitsemän kahvilaketjua sekä sadat yksittäiset kahvilat tarjoavat Reilun kaupan kahvia. Myös vähittäiskauppapuolella kahvin myynti kasvaa jatkuvasti. Myyntitrendi on siis onneksi ihan erisuuntainen, sanoo Sivonen.

Sivonen muistuttaa, että Reilun kaupan kahvi valmistetaan samoista pavuista kuin muutkin kahvit.

- Kahvin makuun vaikuttavat ihan muut asiat, kuin se, millaista palkkaa työntekijät saavat työstään. Reilun kaupan kahvia on myynnissä noin sataa eri laatua Suomessa, eli kyllä niistä varmasti löytyy jokaisen makutottumuksia vastaava kahvi, toteaa viestintäpäällikkö.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat