Aasialaisten matkailu hurjassa kasvussa – tämä video innosti Japanissa

Aasialaisten matkailu Suomeen on lisääntynyt räjähdysmäisesti alkuvuonna. Matkailun edistämiskeskuksen mukaan japanilaisten turistien yöpymiset Suomessa lisääntyivät tammi-helmikuussa 57 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

MEK:n ylijohtaja Jaakko Lehtonen arvioi, että japanilaisia ovat houkutelleet videopalvelu Youtubeen ladatut videot revontulista. MEK:n tuottamat revontulivideot aiheuttivat runsaasti keskustelua Japanin sosiaalisessa mediassa.

– Onnistuimme viemään revontulivideon kaikkien nähtäväksi Youtuben avulla, ja se on saavuttanut lähes 2 miljoonaa katselukertaa, Lehtonen iloitsee.

– Erityisesti Japanissa se on tehnyt Suomesta mielenkiintoisen kohdemaan, hän lisää.

Keskuksen Kiinan markkinoille tuottamat kampanjasivustot ovat puolestaan houkutelleet 1,2 miljoonaa kävijää. Kiinalaisia on kiinnostanut erityisesti Joulupukki. Kiinalaisten yöpymiset lisääntyivät 39 prosenttia.

– Kiinalaisten matkailijoiden totaalimäärä Suomessa ei ole vielä muiden isojen maiden tasolla, mutta jatkuva kova kasvu tuo sen lähivuosina merkittäväksi tekijäksi, Lehtonen sanoo.

MEK arvioi, että Suomen matkailu jatkaa kasvuaan myös tänä vuonna. Lähes kaikki kasvu tulee MEK:n mukaan ulkomaalaisista matkustajista.

Katso video YouTubesta:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat