Aarne Honkavaara: Oslon olympiakaukalossa ei kahvattu

Perjantaina, 15. helmikuuta, tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Suomen jääkiekkomaajoukkue pelasi ensimmäisen kerran olympiakisoissa. Tämä tapahtui Oslossa.

Vuoden 1952 olympiakisoissa Suomen jääkiekkomaajoukkueen kapteenina toimi tamperelainen Aarne Honkavaara. Joukkuetta valmensi edesmennyt tamperelainen Risto Lindroos. Honkavaara ja Lindroos edustivat Ilvestä.

-Pelityyli Oslon olympiakaukalossa oli nykyistä avoimempaa. Ei silloin kahvattu. Maalin edessäkin puolustava joukkue piti vain huolen siitä, että vastustajalta pelattiin maila ns. pois, jotta naapuri ei olisi päässyt ampumaan. Jos joku olisi syyllistynyt kaukalossa kahvaukseen, niin siitä olisi joutunut heti jäähylle, Aarne Honkavaara muisteli Oslon kisoja.

Suomi sijoittui seitsemänneksi. Olympiakultaa voitti Norjassa Kanada, jota edusti vahvistettu Edmonton Mercurys -seurajoukkue. Sama joukkue voitti jääkiekkoilun maailmanmestaruuden Kanadalle vuonna 1951. Oslon kisojen jälkeen Kanadalle ei ole herunut olympiakultaa jääkiekossa.

Kaikki tarjosivat kyytiä

Ensimmäisessä olympiaturnauksessaan Suomi voitti kaksi ottelua. Norja kaatui 5-2 ja Länsi-Saksa sai kyytiä 5-1. Suomalaiskiekkoilijat joutuivat antamaan Oslossa melkoisesti tasoitusta vastustajilleen. Suomi oli turnaukseen osallistuvista maista ainoa, jolla ei ollut käytössään tekojäärataa.

Ennätyksellisen lauhan talven vuoksi maajoukkue ei pystynyt pelaamaan yhtään harjoitusottelua ennen kisoja. Joukkue ehti harjoitellakin yhdessä vain muutaman kerran ennen olympiakoitoksia.

- Vaikeuksista huolimatta Oslon olympiakisat olivat tunnelmaltaan hienot. Järjestihän kisat perinteinen talviurheilun mahtimaa.

-Joka paikassa aisti kisatunnelman. Kun me kavereiden kanssa käveltiin Oslon keskustassa, niin ihmiset pysähtyivät autoillaan kadun reunaan kyselemään mihin me oltiin matkalla ja olivat heti tarjoamassa kyytiä, Dynamo muistelee.

Suomen jääkiekkomaajoukkue on Oslon kisojen jälkeen ollut mukana kaikissa muissa olympiakisoissa paitsi vuonna 1956 Italian Cortinassa. Siellä olympiakullan vei Neuvostoliitto, joka osallistui ensimmäistä kertaa jääkiekon olympiaturnaukseen.

-Suomen osallistumattomuutta Cortinan kisoihin perusteltiin sillä, että Suomi ei pärjännyt edellisen vuoden Krefeldin MM-kisoissa riittävän hyvin. Me sijoituimme yhdeksänneksi, Aarne Honkavaara kertoi.

Leijonat olympiakaukalossa

Kiekkoleijonien olympiataipaleeseen voi tutustua Tampereella museokeskus Vapriikissa 16. helmikuuta yleisölle avautuvassa näyttelyssä. Suomen Jääkiekkomuseo toteuttaa näyttelyn yhteistyössä Tampereen museoiden ja Suomen Urheilumuseon kanssa. Se on avoinna 29. syyskuuta asti.

Salt Lake Cityn olympiakisojen osuus lisätään Leijonat olympiakaukalossa 1952-2002 -näyttelyyn kisojen jälkeen. Vapriikin näyttelyssä ovat esillä kaikki Suomen voittamat jääkiekon olympiamitalit: Calgaryn hopea (1988), Lillehammerin pronssi (1994), Naganon (1998) miesten pronssi ja naisten pronssi. Lisäksi näyttelyssä on esillä olympiakisojen muistomitaleita, Suomen maajoukkuepaitoja, kisatakkeja ja muuta olympiakisoihin liittyvää aineistoa.

Parhaillaan menossa olevaa Salt Lake Cityn olympiakisojen jääkiekkoturnausta on luonnehdittu kaikkien aikojen kovimmaksi kiekkoturnaukseksi. Ovathan mukana myös NHL:n parhaat pelaajat, kun taalaliiga pitää olympiatauon. Jo edellisten, Naganossa järjestettyjen olympiakisojen aikana NHL piti taukoa ja päästi taalamiljonäärinsä osallistumaan.

-On oikein, että NHL-pelaajat osallistuvat olympiakisoihin. Olympiakiekon status onkin noussut huomattavasti, kun mukana ovat kaikki maailman parhaat pelaajat. Kun Salt Lake Citynkin kisoissa ovat ammattilaiset mukana, niin olympiakiekkoilussa jaettavien mitalien arvostus nousee melkoisesti Pohjois-Amerikassa, Aarne Honkavaara arvioi.

Suomi menestyy jatkossakin

Suomi voitti historiansa ensimmäisen olympiamitalinsa jääkiekossa vuonna 1988 Kanadan Calgaryssa, kun valmentaja kaksikko Pentti Matikainen-Hannu Jortikka luotsasi Leijonat hopealle. Oslossa Leijonien kapteenina toiminut Aarne Honkavaara uskoo, että 1980-luvulla alkanut ja 1990-luvulla jatkunut olympiamitalisade kastelee suomalaiskiekkoilijoita tulevaisuudessakin.

-Suomalaisen jääkiekkovalmennuksen ja -valmentajien taso nousee jatkuvasti. Jääkiekkoilun harrastamisen edellytykset paranevat Suomessa, kun jäähalliverkko tulee entistä tiheämmäksi. Nämä ovat niitä tekijöitä, joiden perusteella voi olettaa, että suomalaiskiekkoilijat menestyvät olympiakaukalossa jatkossakin, Aarne Honkavaara kertoi.

Jääkiekko tuli olympiakisojen ohjelmaan vuonna 1920, kun laji oli mukana Antwerpenissä järjestetyissä kesäkisoissa. Silloin kullan voitti Kanada. Talvikisojen ohjelmassa jääkiekko oli ensimmäistä kertaa vuonna 1924, kun Chamonix oli olympiaisäntänä. Olympiakullan voitti Kanada.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat