USA 2013. Ohjaus: Yaron Zilberman. Käsikirjoitus: Yaron Zilberman ja Seth Crossman. Tuotanto: Vanessa Coifman, David Faigenblum. Kuvaus: Frederick Elmes. Leikkaus: Yuval Shar. Pääosissa: Christopher Walken, Philip Seymour Hoffman, Catherine Keener, Mark Ivanir, Imogen Poots, Anne Sofie von Otter, Madhur Jaffrey. Kesto: 105 min.
Amerikkalaisetkin elokuvayhtiöt alkavat huomata, että varteenotettava osa maksavasta yleisöstä on 13-vuotiaiden toimintafriikkien sijaan ajattelevia aikuisia. Pienimuotoisessa näytelmällisyydessään ja sivistyneisyydessään ohjaaja-käsikirjoittaja Yaron Zilbermanin esikoispitkä on vuoden kenties sympaattisin elokuva. A Late Quartet kertoo tinkimättömästä taiteentekemisestä, ystävyydestä, rakkaudesta ja vanhenemisesta harvinaisen kauniisti ja kirkkaasti.
On maailmankuulun jousikvartetin Fuguen 25-vuotisjuhlan aatto, kun sen sellistillä Peter Mitchellillä (Christopher Walken) todetaan Parkinsonin tauti. Peter ilmoittaa alkavan kauden olevan hänen viimeisensä, mikä asettaa koko kvartetin tulevaisuuden vaakalaudalle. Pinnan alla uinuneet tunteet, egot ja kilpailuasetelmat heräävät. Kakkosviulisti Robert Gelbart (Philip Seymour Hoffman) kertoo yllättäen haluavansa vaihtaa paikkaa ykkösviulistin (Mark Ivanir) kanssa, koskapa on ”aina osassaan uhrautunut”. Robertin vaimon Julietten (Catherine Keener) taas on erityisen vaikeaa hyväksyä Peterin diagnoosia, koska mies on ollut hänelle rakas isähahmo. Robertin ja Julietten välien kiristyessä myrskyn silmään ajautuu myös heidän tyttärensä Alexandra (Imogen Poots), joka hänkin on lahjakas muusikko.
Jousikvartetti valmistautuu soittamaan Beethovenin Jousikvartetto numero 14:n viimeistä kertaa yhdessä: sävellyksen seitsemän osaa kuvastavat jäsenten omaa ja yhteistä matkaa, josta ei myrskyjä puutu. Erityisen vaativaksi musiikkiteoksen tekee säveltäjän alkuperäisvaatimus, jonka mukaan se tulee soittaa ilman hengähdystaukoja.
Viime vuonna näyttelijä Dustin Hoffman ohjasi menestysnäytelmään pohjautuvan draamakomedian Kvartetti, joka niin ikään kertoi vanhenevista muusikoista ja piilotetuista ristiriidoista. Sen perussävy oli kuitenkin huomattavasti kepeämpi; A Late Quartet alkaa harmonisissa tunnelmissa, mutta muuttuu kohtaus kohtaukselta, sävellyksenosa osalta synkemmäksi ja repivämmäksi. Vanhojen haavojen auetessa luottamus alkaa korvautua epäilyllä, rakkaus peloilla ja yhteishenki epävarmuudella.
Zilbermanin elokuva on todellista näyttelijäntyön juhlaa. Kokenut päänelikkö vetää suorituksensa samalla intohimolla ja vivahteikkuudella kuin Fugue-kvartetti Beethovenin kappaleen. On puhdas ilo seurata näiden huippuammattilaisten välisiä näkyviä ja näkymättömiä jännitteitä. Pienet ilmeet, eleet ja asennot kertovat enemmän kuin puhe – ja musiikki vielä enemmän.
Henkeäsalpaavan Beethovenin lisäksi elokuvan sävelmaailmasta vastaa David Lynchin hovisäveltäjänä tunnettu Angelo Badalamenti. Musiikki näyttelee elokuvassa yhtä pääosaa, ja musiikin voima jää elämään myös sen viimeisissä kuvissa. Inhimillinen maailma on täynnä säröjä, ja sitten on se yksi puhdas, korkea nuotti.
Teksti: Tuuve Aro