86-vuotiaalla Paul Tiililällä on mielipide lähes kaikkeen – tuhansia kirjoituksia lehtiin jo 69 vuotta

– Mielipide löytyy lähes jokaiseen asiaan ainakin noin yleisesti ottaen. On toki asioita, joista minä en tiedä juuri mitään. Yksi sellainen on esimerkiksi tämä nykyviihde, mutta tietämättömyyteni johtuu siitä, että minä en seuraa sitä, Paul Tiililä paljastaa.

Tapa kirjoittaa mielipiteensä julki kulkee Tiililöillä suvussa, sillä jo miehen isoisä, isä ja setä olivat kovia mielipidekirjoittajia. Nyt perintöä jatkaa ansiokkaasti myös veljentytär.

Tiililän rinnalla on eläkkeellä oleva vaimo, joka on kuulemma lähes aina samaa mieltä asioista. Poikkeuksen tekevät koulutuskysymykset. Kouluasioita käsittelevät Tiililän kirjoitukset vaimo käy läpi punakynällä ennen julkaisua.  

– Lapsuudenkotona meidän lasten piti ruokapöydässä keskustella ja vielä perustella mielipiteemme. Julkinen kirjoitteluni käynnistyi sen jälkeen, kun 60-luvulla luin lehdestä pitkän ja puisevan kirjoituksen. Ajattelin, että tuon asian voi sanoa paljon lyhyemmin, Tiililä muistelee.

Tiililän tiivistetty kirjoitus samasta aiheesta herätti runsaasti keskustelua, ja sen seurauksena syntyi nimimerkki G. Perälä. 

– Minä vedin nimimerkin ihan hatustani. Minulla on ruotsalainen etunimi ja sen perusteella valitsin G- kirjaimen. Perälä puolestaan tulee siitä, että Suomi on joskus aikamoinen takapajula, Tiililä naurahtaa.

Kaikkiaan Tiililän kirjoituksia on julkaistu yli kahdeksassakymmenessä lehdessä.

Lintu ei istu vaan seisoo

Nokian osastopäällikön töistä eläkkeelle jäänyt Tiililä asuu nykyisin Pälkäneellä, jossa Tiililöitä on ollut 1700-luvulta saakka. 

Alkuaikojen jutuista eniten kohua herätti kirjoitus, jossa Tiililä ihmetteli sitä, miksi aina sanotaan, että lintu istuu, vaikka lintu oikeasti seisoo puhelinlangoilla.

– Olen kirjoitellut luonnon lisäksi, urheilusta ja politiikasta. Aiheen saan usein päivän lehdestä. Repäisen tekstin lehdestä ja menen työhuoneelleni, jossa teksti syntyy nykyisin kertaheitolla.

Uusin ulkaistu kirjoitus on vastine Aamulehdessä olleeseen juttuun, jossa kirjoitettiin, että lukukausimaksujen perimisen jälkeen ei voida enää puhua sivistysyliopistosta.

– Kirjoitin vastineen, jossa totesin, että mielestäni lukukausimaksulla ja sivistyksellä ei ole mitään tekemistä keskenään. Jos opiskelija on kyvykäs ja eteenpäin pyrkivä, ei taloudellinen tilanne ole este. Kaikki tuetkin ovat niin hyviä, Tiililä pamauttaa.

Tiililän sydäntä lähellä ovat olleet eläkeläisten raha-asiat. Hän on mielestään monen muun lailla kokenut suuren vääryyden kansaneläkkeen kaksinkertaisella leikkauksella.

– Poliitikot myönsivät aikoinaan, että kaksinkertainen leikkaus oli virhe ja sitä yritettiin oikaista, mutta ryhmäkuri esti korjausliikkeen. Tämä on suuri vääryys, joka harmittaa yhä.

Kirjoitan, kun olen eri mieltä

Tiililä sanoo useimmiten tarttuvansa aiheeseen, jos hän on päivän lehdessä näkemästään kirjoituksesta eri mieltä, mutta toisaalta hän kirjoittaa joskus silloinkin, kun on kovasti samaa mieltä. 

Tiililä tekee yllättävän paljastuksen tunnustamalla, että hän toivoi Donald Trumpin voittoa alusta saakka.

– Tämä ei johtunut henkilöstä. En vain tahtonut Hillary Clintonin voittavan, sillä se olisi merkinnyt sukuperinteen jatkumista. Yhdysvaltojen poliittiseen elämään piti saada muutos. En vieläkään ole valmis tuomitsemaan Trumpia vaan nyt pitää katsoa, mitä tapahtuu, kun hän käy Euroopassa ja alkaa ymmärtää asioita.

Tiililä on mies, joka uskoo vahvasti maahanmuuttajien kotouttamiseen. Siinä ei kuitenkaan olla hänen mielestään onnistuttu. 

– Olen pääsääntöisesti sitä mieltä, että maassa maan tavalla. Täytyy kotoutua ja oppia kieli eikä saa käyttäytyä liian poikkeavasti verrattuna siihen, mihin suomalaiset ovat tottuneet, Tiililä pohtii.

Toivon vastakirjoitusta

Tiililän mukaan mielipidekirjoitus pitää aina pystyä perustelemaan.

– En paljasta aina heti kaikkea, vaan odotan mahdollista vastakirjoista, jonka jälkeen isken kovilla. En tosin kovin usein saa vastinetta. Eräs lukija totesi minulle kerran, että ei sinulle kannata vastata, kun ei sinulle pärjää. Tavatessani tuttaviani saan usein kommenttia, että oltiin kovasti samaa mieltä. 

Nettikirjoittelu tai sosiaalinen media ei Tiililää houkuta.

– Olen itse Facebookissa, mutta se ei mielestäni ole vakavasti otettava foorumi, se on minulle vain hupia. 

Häntä myös sylettää tapa, jolla esimerkiksi Facebookissa huudellaan törkeyksiä.

86-vuotias Tiililä ei ole vielä miettinyt mielipidekirjoittelun lopettamista. Julkaistut lehtikirjoitukset Tiililä leikkaa, liimaa ja arkistoi kansioihin muistoksi jälkipolville.

Tiililän omat sivut löytyvät verkosta.