Joulu on monelle rentoutumisen aikaa, mutta yhtä monelle se lisää arjen stressitaakkaa entisestään. Pitäisi hankkia lahjat, siivota ja koristella koti ja kaiken päälle vielä hoitaa työt ja perhe normaaliin tapaan.
Mikäli kärsit stressistä, on aika hidastaa tahtia ja vetää henkeä. Näillä vinkeillä se sujuu:
Mietiskele
Meditaatio on tutkitusti yksi parhaista keinoista lievittää stressiä, sillä meditaatio perustuu monotoniseen toistoon, joka harhauttaa keskittymisen pois stressaavilta ajatusaalloilta. Olet oikeilla jäljillä, kun siirryt hiljaiseen tilaan, hengität syvään ja juoksutat ajatuksesi pois arkisesta aherruksesta.
Harrasta liikuntaa
Siitä ei vain pääse yli eikä ympäri – liikunta on hyväksi koko kehollemme sydämen toiminnasta mielenterveyteen. Fyysinen toiminta saa aikaan piikin mielihyvähormonitasoissamme, mikä taas helpottaa stressiä. Liikunta myös ohjaa keskittymisen tiukasti pois ahdistavista tunteista.
Kuuntele musiikkia
Vetäydy omiin oloihisi ja laita lempikappaleesi soimaan. On tärkeää, että kuuntelet kaunista ja rauhallista musiikkia, ja että kappale todella puhuttelee sinua. Kuuntele vain ja ime laulun sanoja itseesi. Voit tehdä stressaavia tilanteita varten valmiiksi soittolistan, jonka kuunteleminen rentouttaa sinua.
Luota kannustaviin lauseisiin
Kannustuslauseista on todellista hyötyä, kunhan vain heittäydyt niiden varaan täysillä. Valitse itsellesi sopivat kannustussanat huolella, jotta kannustus todella osuu juuri sinun hermoosi. Olen rauhallinen, olen vahva, hallitsen tilannetta. Kun hengitän sisään, huoleni kaikkoavat.
Muistele
Muisteleminen ja nostalgisointi on hieno tapa paeta nykyhetkeä onnellisempaan tilanteeseen. Älä siis pelkää muistuttaa läheisiäsi ”siitä kerrasta, kun”, jos se tuo hymyn huulillesi.
Kosketa
Hentokin kosketus voi olla hyvin rauhoittava ja lohduttava. Kun tunnet stressin tykyttävän takaraivossasi, pyydä kumppaniasi tai ystävääsi kietomaan kätensä tiukasti ympärillesi tai anna lemmikkisi painua kainaloosi. Keskity tunnustelemaan läheisyyden fyysisiä aistimuksia, kuten kumppanisi lämpöistä ihoa tai kissasi tyytyväistä kehräystä.
