500 000 salaliittoteoreetikkoa suunnittelee tunkeutumista Alue 51:lle – haluavat paljastaa "piilotetut ufot"

1985: Ufohavainnot lisääntyivät 1:38
Ufoihin ja alieneihin liittyvät spekulaatiot ovat monille ihmisille yhä relevantteja.

Noin 500 000 salaliittoteoreetikkoa suunnittelee tunkeutumista alienien tutkimusalueena tunnnetulle Alue 51:lle Nevadassa Facebook-tapahtuman perusteella. Tempauksen uskotaan olevan vitsi.

Sky News -sivuston mukaan ryhmän on tarkoitus tavata alueen läheisyydessä ja suunnitella sisäänkulkua sen jälkeen. Facebook-tapahtumassa kerrotaan, että etenemistavaksi sopisi esimerkiksi Naruto-juoksu. Ryhmäläiset ovat vakuuttuneita, että alueelle on varastoitu ufojen jäänteitä ja muuta alien-teknologiaa.

Avaruushistorioitsija Peter Merlin on kertonut CBS-uutiskanavalle, että salaliittoteoreetikoiden ”sopii yrittää” tunkeutua alueelle, mutta aavikolla vallitsevat olosuhteet ovat hengenvaaralliset. Hänen mukaansa aavikko koituu tunkeutujien kohtaloksi alueen vartijoiden luoteja todennäköisemmin.

Tapahtuman mukaan tempaus on tarkoitus järjestää 20. syyskuuta. Sen kehittäjä on tunnettu meemien postaaja ja tubettaja Twitch-videopalvelussa.

Yhdysvaltojen ilmavoimat ovat tietoisia ryhmän suunnitelmista, mutta eivät ole ottaneet asiaan toistaiseksi kantaa. 4000 neliömailin laajuinen alue ei ole yleisölle avoin, vaan suljettu kansallisen turvallisuuden puolustamiseksi.

USA:n hallitus tunnusti Alue 51:n olemassaolon vasta vuonna 2013, mikä on osaltaan ruokkinut salaliittoteorioiden syntymistä.

Lue myös:

    Uusimmat