5 kuumaa kysymystä Venäjän hallituksen erosta – mitä nyt tapahtuu?

4:18
Videolla keskustellaan siitä, mitä Venäjän hallituksen ero merkitsee.

Keskiviikko osoittautui yllättäen merkittäväksi päiväksi Venäjän historiassa, kun hallitus ilmoitti erostaan.

Maan presidentti Vladimir Putin tiedotti pääministerin vaihdosta. Uudeksi  pääministeri Putin ehdotti Venäjän liittovaltion veroviraston päällikköä Mihail Mishustinia, 53. Ehdotus odottaa vielä duuman hyväksyntää.

Tässä viisi tärkeää kysymystä siitä, mitä Venäjällä on tällä hetkellä meneillään.

Miksi vanha hallitus päätti erota?

Aiemmin tänään Putin piti linjapuheen, jossa ehdotti useita uudistuksia Venäjän perustuslakiin. Kyseiset uudistukset muuttavat vallan kokoonpanoa merkittävästi.  Tässä tilanteessa hallitus katsoi parhaaksi jättää eroilmoituksen. 

Medvedevin antaman lausunnon mukaan perustuslakimuutokset vaikuttavat myös valtasuhteisiin, toimeenpanovaltaan ja lainsäädäntövaltaan.

– Tässä kontekstissa on ilmiselvää, että meidän hallituksena pitää antaa maamme presidentille mahdollisuus päättää kaikista tarpeellisista muutoksista. Näissä olosuhteissa olisi mielestäni oikein, että hallitus hakisi eroa, Medvedev totesi.

Jääkö Venäjä ilman hallitusta?

Venäjän federaation perustuslain 117. artiklan 35. pykälän mukaan hallituksen erotilanteessa se jatkaa tehtäviään uuden hallituksen virkaanastumiseen asti presidentin määräyksellä. Putin antoi välittömästi vastaavan määräyksen.

Nykyiset ministerit siis jatkavat tehtävissään, kunnes uusi hallitus on valittu.

Milloin uusi hallitus valitaan?

Venäjän nykyisen perustuslain mukaan presidentti nimittää pääministerin duuman hyväksymisen jälkeen. Pääministeri on nimitettävä viimeistään kahden viikon kuluttua hallituksen eroilmoituksesta. Putin on jo ehdottanut uudeksi pääministeriksi Venäjän liittovaltion veroviraston päällikköä Mihail Mishustinia, ja huomenna torstaina duuma käsittelee ehdotusta. Päätös ehdotuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä on tehtävä viimeistään viikon kuluttua ehdotuksen julkistamispäivästä.

Mitä nykyisille ministereille tapahtuu?

Tällä hetkellä on tiedossa ainoastaan Dmitri Medvedevin kohtalo. Hän siirtyy pääministerin pallilta kansallisen turvallisuusneuvoston apulaisjohtajaksi. Muiden ministereiden tulevaisuudesta ei ole varmuutta. 

Putin lupasi keskustella henkilökohtaisesti jokaisen nykyisen hallituksen jäsenen kanssa.

Onko Venäjän hallitus eronnut joskus aiemmin?

Nyky-Venäjän historiassa hallituksen vapaaehtoinen eroaminen tapahtui vain kerran, 12. syyskuuta vuonna 2007. Silloin ero perusteltiin hallituksen halulla varmistaa presidentin vapaus tehdä päätöksiä, mukaan lukien henkilöstöä koskevia muutoksia duuman- ja presidentinvaalien alla. Päätös tehtiin silloinkin yhteistyössä presidentin kanssa.

Lähde: Tass


Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja