Sairaanhoitajia ja lähihoitajia tarvitaan Suomeen jatkossa paljon lisää. Sen suhteen ei hyvältä näytä.
Vanhuspalvelulain hoitomitoituksista on kiistelty koko syksy. Tuli hoitomitoitus tai ei, hoitajia tarvitaan Suomeen jatkossa paljon lisää. Sen sijaan että hoitoalan houkuttelevuus kasvaisi, hoitoalalla nyt työskentelevistä suuri osa suunnittelee alan vaihtoa.
Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy tekee neljän vuoden välein jäsenilleen kyselytutkimuksen. Joka kolmas vastanneista tunsi usein houkutusta hakeutua pois hoitoalalta.
Kymmeniätuhansia jo karannut alalta
Hoitoalalle kouluttautuneista, työssäkäyvistä lähi- ja sairaanhoitajista noin 20-24 000 on jo THL:n mukaan paennut alalta muihin töihin. Tämä tarkoittaa sitä, että noin joka kymmenes Suomessa koulutettu, työssä käyvä hoitaja työskentelee hoitoalan ulkopuolella.
MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma kysyi näiltä entisiltä hoitajilta syitä hoitoalalta lähtemiseen.
Vastauksissa toistuvat samat asiat. Hoitoala on henkisesti ja fyysisesti raskasta kolmivuorotyötä, jonka ei koeta vastaavan koulutusta. Työpaikoilla on liian vähän ihmisiä eikä hoidettaville ole aikaa.
– Jos hoidettava kiukuttelee minulle siitä, että on joutunut makaamaan puoli tuntia kakat housussa, en halua sanoa, että oli kiire. Ei se ole mikään syy, kertoi yksi alan vaihtoa harkitseva lähihoitaja.
Ulkomailla hoitajat tyytyväisiä
Toinen alaa vaihtamassa oleva hoitaja kertoo, kuinka moni sinnittelee vuorotyössä vain unilääkkeiden turvin.

