# 31 Markus Ketterer

Julkaistu 15.03.2009 12:09(Päivitetty 15.03.2009 19:08)

Markus Ketterer oli maalivahtina perfektionisti ja todellinen herrasmies.

Markus Ketterer nousi ykkösdivarissa pelanneesta Jokereista SM-liigaan syksyllä 1988. Liigaura lähti vauhtiin komeasti, kun TPS pääsi kolmen mestaruuden putkeen alkaen keväästä 1989. Ketterer valittiin parhaaksi maalivahdiksi vuonna 1991.

SM-titteli seurasi maalivahtia Helsinkiin, kun hän vaihtoi Palloseuran Jokereihin kaudella 1991-1992.

- Pelasimme Jokereissa samaan aikaan ja MM-kisojakin ollaan yhdessä käyty. Kyllä hän on todellinen herrasmies. Hänestä jäi sellainen perfektionistin kuva. Hän oli äärettömän kova keskittyjä ja halusi tehdä valmistautumiset ja muut aina viimeisen päälle, 1001 SM-liigaottelun Erik Hämäläinen kertoo.

- Hänellä oli ihan omat valmistautumisrituaalit, siinä oli kaikennäköistä pingispallon heittelyä ja muuta, Eepi nauraa.

Pitkäaikainen leijonavahti

Kettererin loisto-otteet noteerattiin myös Pohjois-Amerikassa. Buffalo Sabres varasi hänet 1992 viidennen kierroksen numerolla 107. Suomalaisvahti matkasi Amerikkaan syksyllä 1993.

Ensimmäiset kaksi vuotta kului AHL:n Rochester Americansissa. Ketterer ei onnistunut saamaan paikkaa NHL-kokoonpanossa, ja hän siirtyi 1995 Ruotsin Färjestadiin. Parin Ruotsin-vuoden jälkeen koitti paluu Jokereihin.

Ketterer päätti uransa Jokereissa vuonna 1999. Hän pelasi kaikkiaan 254 SM-liigaottelua ja saalisti neljä syöttöpistettä.

Ketterer oli mukana kuudesti MM-kisoissa, kerran olympialaisissa, Kanada Cupissa sekä maailmancupissa. Hänet valittiin MM-kisojen parhaaksi maalivahdiksi 1991 ja tähdistökentälliseen 1992.

Uransa jälkeen Ketterer on toiminut Jokerien maalivahtivalmentajana.

Peter Ahola kertoo Markus Kettereristä:

Sumo video id

Markus Ketterer
Syntynyt: 23.elokuuta 1967, Helsinki
Maalivahti
Jokerit 1985–88, 1991–93, 1997–99
TPS 1988–91

SM-liiga + play offs: 377/254. 0+4=4. 4
4 SM, 1 pronssi
SM-liigan paras maalivahti 1991
Suomen paras jääkiekkoilija 1992
Lynces Academicin parhaan maalivahdin patsas 1991, 1992
Play offs sisupelaaja 1992

Americans Rochester (AHL) 1993–95
Färjestads BK (SWE) 1995–97
4 MM- ja 1 olympiakisat
MM-hopea
MM-kulta 20-v.
Kanada Cup -pronssi

Teksti: Leena Lepistö / MTV3

Suomen Jääkiekkoliitto ja MTV3 etsivät yhdessä Kaikkien aikojen Leijonaa. MTV3 esittelee vajaan kolmen kuukauden aikana kaikkiaan 80 Leijonaa. Pelaajalistan kokoamisen valintakriteerinä on käytetty kyseisen pelaajan yleisiä edesottamuksia kotimaan ja ulkomaan kiekkokentillä, värikkyyttä ja persoonallisuutta unohtamatta.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko