30.3 Yrtti-perunasalaattia ja rapeaksi paistettua kuhaa
Paistettua kuhaa
- 700 g nahallista kuhafileetä
- 1 tl suolaa
- valkopippuria
- 1 dl kirkastettua voita
Mausta fileet suolalla ja valkopippurilla. Kuumenna paistinpannu. Kaada voita pannulle ja nosta fileet pannulle nahkapuoli alaspäin. Laita leivinpaperi kalan päälle ja toinen pannu tai kattila painoksi päälle noin yhdeksi minuutiksi. Näin filee ei käperry kokoon kuumuudesta ja saat tasaisen paistopinnan. Käännä kala ja paista kypsäksi.
Yrtti-perunasalaatti
- 10 kiinteä maltoista perunaa
- 1 varsi varsiselleriä
- 1 punasipuli
- 1 punainen paprika
- 2 vihreää omenaa
- nippu tuoretta tilliä
- nippu tuoretta basilikaa
- oliiviöljyä
- 1 sitruunan kuori ja mehu
- suolaa
- valkopippuria
Keitä perunat napakan kypsiksi kevyesti suolalla maustetussa vedessä. Pyöräytä kiehuvassa vedessä myös varsiselleriviipaleet. Jäähdytä ja kuutioi perunat. Leikkaa myös punasipuli, paprika ja vihreät omenat kuutioiksi. Hienonna tilli ja basilika.
Sekoita kaikki aineet salaatiksi ja mausta oliiviöljyllä sekä sitruunamehulla ja raastetulla kuorella. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja valkopippurilla. Anna salaatin tekeytyä hetki ja tarjoile kalan kanssa.
Resepti: Alex Nurmi
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää