15-vuotias poika ryösti Alkon Kokemäellä – tuli kuitenkin katumapäälle ja ilmiantoi itsensä

Poliisi epäilee 15-vuotiasta poikaa Kokemäellä keskiviikkona tapahtuneesta törkeästä ryöstöstä, poliisi kertoo tiedotteessa.

Teko tapahtui keskiviikkona iltapäivällä kello kolmen aikaan Kokemäen Alkossa, jossa nuorukainen vaati liikkeen myyjältä kassasta rahaa puukolla uhaten. Poika sai saaliikseen pienehkön summan, jonka jälkeen hän poistui ulos myymälästä, poliisi kertoo.

Vähän myöhemmin rikoksesta epäilty tuli katumapäälle ja ilmoitti itse hätäkeskukseen, että oli hetki sitten ryöstänyt liikkeen. Poliisi kertoo, että poika kertoi hätäkeskukselle olinpaikkansa, josta poliisipartio otti hänet kiinni.

Rahat saatiin takaisin eikä kukaan loukkaantunut tilanteessa.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä ryöstönä. Epäilty tekijä on pidätetty.

Lue myös:

    Uusimmat