14-vuotias tamperelainen tunnistetaan jo kaupassakin yritteliään kesätyönsä ansiosta: "Luulin, että sieltä tulisi pari pyörää"

14-vuotias tamperelainen tunnistetaan jo kaupassakin yritteliään kesätyönsä ansiosta – “On se Vili, koska sillä on punainen tukka ja likaiset kädet” 1:10
Katso miten yläkoulussa opiskeleva Vili pyörittää yritystoimintaa!

14-vuotias tamperelainen ei osannut odottaa, että pyöriä huoltavan yrityksen suosio olisi näin suuri.

Maaliskuussa tamperelainen Vili Taipale laittoi ilmoituksen Tampereen seudun puskaradioon Facebookissa.

Ilmoituksessa hän kyseli romupyörien perään.

Hän oli edelliskesänä huoltanut pyöriä kesätyönään ja nyt hän halusi uusia kaksipyöräisiä huollettavaksi.

– Mä luulin, että sieltä tulisi pari pyörää, Taipale muistelee.

Vastauksia tuli kuitenkin solkenaan.

Pian Taipale ei enää pystynyt ottamaan pyöriä vastaan, vaan työkalenteri oli täynnä.

Toiminta laajenee

Nyt 4h-järjestön avulla Vilistä on tullut yrittäjä, jolla piisaa hommia, vaikka yläkoulu on vielä kesken.

Mukaan on lähtenyt myös kaveri, Joona Lindberg, joka myös huoltaa polkupyöriä.

– Koko ajan tulee lisää pyöriä huollettavaksi, Lindberg avaa yllä olevalla videolla.

Myös Lindberg on alkanut nuoreksi yrittäjäksi.

Tunnistetaan kaupassa

Puskaradio Facebook-ryhmästä on tullut Taipaleelle tärkeä paikka. Siellä hän kysyi jopa, mitä tamperelaiset ovat mieltä tämän haastattelun antamisesta. 

Taipale sai osakseen valtavasti kannustavia kommentteja.

Aiemmin Taipale kertoi ryhmässä miten hänet tunnistettiin kaupan pihalla.

“Kaikki sut tietää, jopa meidän teini”, Taipale kirjoittaa naureskellen ryhmässä muistellessaan saamaansa kommenttia.

Katso yllä olevalta videolta, miten 14-vuotias suhtautuu valtavaan suosioon!

Lue myös:

    Uusimmat