14-vuotias pahoinpideltiin rajusti Lahdessa – poliisikoira löysi pakkasessa harhailleen tytön

Poliisi tutkii 14-vuotiaaseen tyttöön kohdistunutta väkivallantekoa Lahdessa.

Epäilty rikos tapahtui 13. joulukuuta Kiveriön kaupunginosassa Lahdessa. Tapaus lähti selviämään, kun hätäkeskukseen tuli aamuyöstä ilmoitus ulkona pakkasessa harhailevasta huonokuntoisesta lapsesta.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Lila Havusela kertoo MTV Uutisille, että tyttöä lähdettiin etsimään koirapartion kanssa, joka löysinkin lapsen. 

Lapsi toimitettiin sairaalaan, jossa hän oli hoidossa useiden päivien ajan. Nyt tyttö on Havuselan tietojen mukaan päässyt sieltä pois.

Poliisi epäilee, että tyttöön on kohdistettu useita tunteja kestänyttä väkivaltaa ja erilaisia tekoja. Väkivaltaa on tehty asunnossa ja ulkona Kiveriössä.

Kaksi epäiltyä vangittu

Tapausta tutkitaan törkeänä ryöstönä ja törkeänä pahoinpitelynä. Rikoksesta epäiltyinä on vangittu 19-vuotiaat mies ja nainen. Yksi 18-vuotias on asetettu matkustuskieltoon.

Havusela kertoo, että uhri ja epäillyt ovat tunsivat toisensa entuudestaan.

– Jotain häilyvää motiivia teolle on selvinnyt, mutta mikä on lopullinen syy tekoon, sitä ei tiedetä.

Poliisin mukaan väkivaltaa olisi myös kuvattu, mutta tämänhetkisen tiedon mukaan materiaalia ei ole levitetty ainakaan sosiaaliseen mediaan.

Epäillyillä ei ole rikostaustaa eivätkä päihteet selitä tekoa.

Asiasta uutisoi aiemmin Etelä-Suomen Sanomat sekä Iltalehti.

Lue myös:

    Uusimmat