14.4. Ruukkupuutarha parvekkeelle

Parvekepuutarhan parhaita puolia on sen joustavuus ja muunneltavuus: kasveja voi vaihtaa, poistaa ja lisätä koko kasvukauden ajan. Käytettäväksi sopivat kesäkukkien lisäksi niin pienet koriste- ja hedelmäpuut, pensaat, perennat, heinät, saniaiset, mehikasvit kuin sipulikasvitkin.

Suunnittelusta on tässäkin paras aloittaa. Mitataan parveke, piirretään kuva isolle ruutupaperille, istutaan keittiön pöydän ääreen ja annetaan mielikuvituksen saada siivet. (Pyyhekumiakin on tässä vaiheessa lupa käyttää.)

Ensimmäiseksi päätetään ruukkujen sijoituspaikka - siihen vaikuttaa valon määrä yleensä sekä sen tulosuunta; yhdellä parvekkeellakin on aina sekä valoisampia että varjoisampia paikkoja. Hyvin tärkeää on tietysti parvekepuutarhan näkyminen sisätiloista - ja se, ettei se peitä muuta näköalaa! Viherkasvit voidaan yleensä luontevasti tuoda lähelle ikkunaa. Ruukut on parempi asetella ryhmiin kuin sirotella sinne tänne ympäri parveketta.

Lasitetulle parvekkeelle kevät saapuu useita viikkoja aikaisemmin - ja talvi myöhemmin - kuin lasittamattomalle. Kevään saapumista voi nopeuttaa esimerkiksi lämpöheijastimilla. Lasit suojaavat kylmältä viimalta, ja lämmön sitten lisääntyessä ne on helppo vetää syrjään. Syksyllä taas on hyvin kodikasta kätkeytyä taas lasien turvaan ja sytyttää lämpöiset kynttilät.

Etelä-Suomessa voi kokeilla lasitetulla parvekkeella pienten koristepuiden talvehdittamista. Ruukun salaojituksen on silloin oltava todella hyvä: sinne ei saa jäädä vettä kun pakkaset alkavat. Muualla maassa ne siirretään viileään talvehtimistilaan, jossa lämpötila pysyy hiukan plussan puolella.

Ruukkuihin istutetut sipulikasvit kukkivat aikaisin. Istutuksen voi tehdä jo syksyllä mutta esimerkiksi pikkunarsisseja, helmihyasintteja ja krookuksia voi ostaa valmiiksi jo aikaisin keväällä valmiiksi hyödettyinä, jolloin ne on helppo siirtää ruukkuihin . Sipulikasvit eivät vaadi lannoitusta!

Pienikokoiset tuijat sopivat parvekkeelle erinomaisesti. Jos ne innostuvat kasvamaan liikaa, niitä on helppo leikata. Talvehtiakseen ne tarvitsevat isokokoisen, hyvin salaojitetun ruukun ja keväällä niitä - kuten muitakin ikivihreitä kasveja! - on suojattava liialliselta auringonpaisteelta. Pohjoisemmassa tuijat siirretään valoisaan talvehtimishuoneeseen, jonka lämpötila pysyy muutaman asteen nollan yläpuolella. Tuijat on myrkyllisten kasvien luettelossa, mutta itse kukin päätelköön kohdaltaan, kuinka luultavaa on se, että lapset pistelisivät niitä poskeensa.

Erilaisissa somisteissa kannattaa tietysti suosia luonnonmateriaaleista valmistettuja tuotteita, joiden valikoima on viime vuosina kasvanut ilahduttavasti. Kalusteiksi sopivat oivallisesti yksinkertaiset, valurautaiset kalusteet joiden ilmettä voi keventää iloisen värisillä tuolinpäällisillä.

Esimerkkiparveke

Eija teki meille suunnitelman hiukan varjoisammalle parvekkeelle. Sinne haluttiin vihreyttä, mutta ilmeen toivottiin kuitenkin pysyvän selkeänä.

Sisustamisessa käytettiin luonnonmateriaalista valmistettuja, väreiltään neutraaleja ruukkuja, joihin istutettiin kasvutavaltaan yksinkertaisia ja hillittyjä kasveja: tuijia ja erilaisia monivuotisia yrttejä. Valoisaan nurkkaan, parvekkeen ovea vastapäätä laitettiin pieni kirsikkapuu.

Väriä tuovat kevätkukkivat sipulikasvit. Niiden kukinnan jälkeen ruukkuihin istutetaan orvokkeja. Suuret ruukut täytettiin puoliksi lekasoralla sekä painon vähentämiseksi että lämpöisyyden lisäämiseksi.

Ripaus japanilaishenkisyyttä saatiin graniittikivestä valmistetuilla yksityiskohdilla, lyhdyllä ja kuulilla. Toivottua tunnelmaa vahvistaa myös mehikasveja ja laventelia kasvava betoniallas (katso alla.)

Parvekkeelle valittiin monivuotisia yrttejä, joilla on kaunis pensasmainen tai mätäsmäinen kasvutapa. Niistä on iloa kokille, ne myös tuoksuvat miellyttävältä ja jos ne saadaan talvehtimaan ne rotevoituvat vuosi vuodelta.

Aurinkoisimmalla paikalla sijaitsevaan valualtaaseen istutettiin mehitähtiä ja laventeli. Matalajuuriset maksaruohot sopivat myös erityisesti laakeampiin, mataliin altaisiin.

Eijan ohjeita parvekekasvien viihtyvyyteen:

Ruukkukasvien ravinteiden saantiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Niitä on kasteltava - ja kastelu huuhtoo ravinteita pois kasvualustasta. Lisäravinteita siis tarvitaan. Lannoitus on hyvä aloittaa kahden, kolmen viikon kuluttua istutuksesta.

Vältä myös liikakastelua. Ruukussa seisova vesi tukahduttaa juuriston. Vaara on suuri etenkin lasitetuissa ja pohjareiättömissä ruukuissa.

Kasvualustaa ei tule käyttää uudelleen. Kun vaihdetaan kasvi, vaihdetaan myös kasvualusta. Sen laadusta ei todellakaan kannata tinkiä! Käytä ruukkuistutuksissa vain parhaita aineita.

Jos ruukussa ei ole valmiina reikää liikaveden poistumiselle, se on täytettävä puoliksi lekasoralla. Reiällisen ruukun alle on muistettava laittaa aluslautanen. Altakasteleva ruukku säästää vaivaa ja voipa kasvin viereen sijoittaa vesiastiankin, josta se itse imee vettä letkun kautta.

Sopiva ruukun koko on 1,5 - 2 litraa per taimi; vaativille kasveille kannattaa käyttää jopa 3 litraa.

Kuihtuneet kukat kannattaa poistaa heti. Silloin kasvi kehittää nopeammin ja enemmän uusia nuppuja.

Älä kiirehdi liikaa - yöpakkaset ovat kesäkukille kohtalokkaita.


Betonialtaan valmistaminen

Jykevät, ajan patinoimat kivialtaat ovat puutarhan koristuksia. Kivialtaat voidaan sijoittaa yksittäin tai niistä voidaan tehdä ryhmiä. Jos sellaista ei löydä valmiina, sen voi valmistaa vanhan englantilaisen ohjeen mukaisesti.

Valumuottia varten tarvitaan kaksi laatikkoa, jotka mahtuvat sisäkkäin niin, että niiden väliin jää vähintään 6 cm:n rako. Laatikot voi valmistaa itse vanerista; myös pahvilaatikkoja voi käyttää, jolloin nurkista tulee pyöreämmät. Ulompi pahvilaatikko on tuettava ulkopuolelta hiekalla tai kivillä.

Valumassa sekoitetaan lapiolla. Ainesuhteet ovat
- 1 osa sementtiä
- 2 1/2 osaa hiekkaa
- 1 1/2 osaa kosteaa kasvuturvetta
- vettä niin paljon, että seoksesta saadaan käsin puristelemalla koossa pysyvä pallo

Pohja valetaan ensin. Isomman kaukalon pohjalle kaadetaan massaa noin viiden sentin kerros ja upotetaan siihen vahvistukseksi esimerkiksi kanaverkkoa siten, että se makaa jokseenkin puolivälissä massaa.

Ojitusreiät tehdään painamalla pohjaan neljä puutappia.

Pienempi laatikko asetetaan nyt massan päälle ja täytetään hiekalla. Laatikoiden väliin pitää siis jäädä vähintään kuuden sentin väli. Tähän rakoon, yhtä kauas molempien laatikoiden reunoista laitetaan taas vahvistukseksi kanaverkkoa.

Kaadetaan massa rakoon ja tiivistetään se puukepillä survoen. Massan pitää olla tiivis eikä siihen saa jäädä ilmataskuja.

Annetaan massan kuivua muutama vuorokausi ja poistetaan sitten ulompi laatikko. Halutessaan voi siistiä kylkiä harjalla. Ulompi laatikko saa vielä olla paikallaan joitakin päiviä. Tänä aikana valua kastellaan säännöllisesti - se ei saa kuivua liian nopeasti!

Puutapit poistetaan viimeksi. Valusta on silloin kulunut ainakin reilu viikko.

Tällaista betonikaukaloa voidaan pitää ulkona ympäri vuoden. Patinoitumisen merkit alkavat näkyä parin vuoden kuluttua.

Sopivia kasveja kivialtaisiin ovat pienijuuriset, sirot kivikko- sekä muut matalajuuriset kasvit. Aikaisin keväällä altaaseen voidaan istuttaa hallaa kestäviä kasveja, esimerkiksi orvokkeja, jotka voidaan kesän tullen korvata kivikkokasveilla. Hillitympää kokonaisuutta arvostava valitsee kaukaloon mehikasveja, jotka leikkivät lehtimuotojensa moninaisuudella siinä missä toiset kasvit väriloistollaan.

Istutusten joukkoon sijoitetaan usein myös erikokoisia kiviä luomaan vaikutelmaa miniatyyrimaisemasta.

Hyvinvoinnin perusta on altaan ojittaminen, sillä juuret eivät siedä jatkuvaa märkyyttä. Altaan pohjalle voi levittää viiden sentin kerroksen ruukunsirpaleita, lecasoraa tai karkeaa soraa. Kasvit istutetaan multaseokseen, jossa on kolme osaa hyvää puutarhamultaa, kaksi osaa kasvuturvetta ja yksi osa karkeaa hiekkaa.

Kahteen valumuottiin (ulompi ja sisempi muotti) tarvittiin seuraavat tarveaineet:
- öljytty havuvaneri 12 mm
- kolmiorimaa 21x21 mm, reunojen pyöristämiseen
- pyöreää rimaa 12 mm, vesireikien tekemiseen
- kokoamiseen ruuveja

Puutavara tulee halvemmaksi jos sattuu löytämään tarvittavia kappaleita puutavaraliikkeiden jäännöspaloista. Kannattaa kysellä.

Puutavara ja ruuvit yhteensä: 39 euroa

Valuun tarvittiin:
- Kuivabetoni S100
- turvetta
- kanaverkkoa

Valutarvikkeet yhteensä: 20.99 euroa

Parvekkeelle käytettiin seuraavia kasveja ja somisteita:

Kirsikka alk. 35,-
Terracotta ruukku iso 40,-
Mehitähti kasvi n. 4,50
Laventeli/Rosmariini 4...6,-
Muratti 2...8,-
Kartiotuija alk. 20,-
Pilarituija alk. 30,-
Pallotuija alk. 16,-
Graniittikuula 40...60,.-
Graniittilyhty alk. 100,-
Rosmariinit 4...6,-
Muratit 2...8,-
Saviruukut 1,5...8,-
Narsissiruukku kukkiva n. 3,-
Metallinen yrttiteline 30,-
Muratit 2...8,-
Laventelit 4...6,-
Timjami 4...6,-

Hinnat ovat noin hintoja, koska taimia voi istuttaa eri kokoisista ja hintaisista lähtien.

Tavaran toimitti:
Neo Romantiko Simonkatu 9
00100 Helsinki
puh. 09-611 443.

2 Scala tuolia yht. 320 euroa + ompelu + kangas
Fidi-sivupöytä, 330 euroa + lasikansi materiaalin mukaan
Krynos-pöytä 721 euroa + lasikansi materiaalin mukaan

Parvekekalusteet yhteensä 1 370 euroa + lasikannet + kankaat.

Kasvit ja somisteet toimitti:
Vihercembra Oy Vartioharjuntie 13
00950 Helsinki
puh. 09-343 6550

Tämä sisältö on esitetty tv:ssä 14.4.2002.

Huom. mainitut hinnat ja yhteystiedot ovat esitysajankohdan mukaisia.

Lue myös:

    Uusimmat