13-vuotias ampui opettajaa ilmapistoolilla päähän Ruotsissa

Ruotsissa selvitellään tapausta, jossa oppilas oli ampunut opettajaansa ilmakiväärillä päähän. Asiasta kertoo ruotsalaislehti Expressen ja sanomalehti Västmans Läns Tidning verkkosivuillaan.

Koulun rehtori Conny Ström kertoo lehdelle, että he yrittävät yhä selvittää, mitä oikein on tapahtunut.

Sanomalehti Västmans Läns Tidningenin mukaan 13-vuotias oppilas oli saapunut Surahammarissa sijaitsevaan kouluun aseistettuna viime torstaina ja ampunut opettajaa päähän. Ilmapistoolin ammus oli osunut vain muutaman sentin sivuun opettajan silmästä.

Poliisin mukaan oppilas olisi sanonut opettajalle seuraavalla kerralla käyttävänsä kovempia ammuksia.

13-vuotias oli lainannut ilmapistoolin kaveriltaan. Ampujaa epäillään pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta. Kaveria, jolta ase lainattiin, epäillään luvattoman aseen hallussapidosta. 

Koulun rehtori Conny Ström kertoo, että opettaja ei loukkaantunut välikohtauksessa ja on nyt palannut takaisin töihinsä.

Opettajaa ampunut oppilas on erotettu koulusta ja koulun muille oppilaille on tiedotettu tapauksesta.

Koska kyseessä on alaikäinen, on tapauksesta ilmoitettu myös sosiaaliviranomaisille.



Lue myös:

    Uusimmat