1,7 miljoonalla suomalaisella tänään veroilmoituksen määräpäivä – muistitko arvokkaan työhuonevähennyksen?

Veroilmoituksen jättöpäivä lähestyy – näillä vinkeillä voit voittaa satasia 7:20
Veroilmoituksen jättöpäivä lähestyy – näillä vinkeillä voit voittaa satasia.

Tänään on palkansaajien toinen veroilmoituksen täydentämisen määräpäivä. 1,7 miljoonan henkilön pitää tarkistaa, korjata ja tarvittaessa täydentää esitäytettyä veroilmoitustaan, verohallinto muistuttaa.

Eilisaamuun mennessä veroilmoitustaan oli täydentänyt yli miljoona henkilöasiakasta.

Täydentäjien määrän voisi ajatella kasvavan roimasti koronan vuoksi, sillä lukuisat toimistotyöläiset ovat siirtyneet etätöihin. Näin ollen esimerkiksi työhuonevähennys on tullut yhä useammalle ajankohtaiseksi. 

Viime vuoteen verrattuna veroilmoittajien määrässä onkin näkyvissä maltillista kasvua.

– Jopa yllättävänkin maltillista. Nyt moni etätyövähennyksiä ilmoittava on aiempina vuosina ilmoittanut meille matkakuluja. Eli osittain samat henkilöt ilmoittavat, mutta nyt vaan eri vähennyksiä, johtava veroasiantuntija Sami Varonen Verohallinnosta kertoo.     

Etätyöhön liittyvistä vähennyksistä on kysytty Verohallinnolta enemmän kuin moneen vuoteen.   

Etätyökuluja voi vähentää tulonhankkimismenoina. Verohallinto tekee kaikille palkansaajille automaattisen 750 euron tulonhankkimisvähennyksen. Automaattinen vähennys tarkoittaa, että henkilön verotettavan tulon määrä vähenee 750 euron verran. Jos on tehnyt yli puolet vuodesta etätöitä, voi tehdä kaavamaisen 900 euron työhuonevähennyksen.     

– Jos on oikeutettu 900 euron vähennykseen, saa etua automaattisen vähennyksen lisäksi 150 euroa, joka siis vähennetään tuloista, ei veroista. Kaavamaisen 900 euron työhuonevähennyksen hyöty verotuksessa on vuosituloista riippuen joitakin kymmeniä euroja, viestintäpäällikkö Nilla Hietamäki verohallinnnosta kertoo.

Kaavamaisen työhuonevähennyksen lisäksi etätyöläinen voi vähentää nettiyhteyden kuluja ja itse ostettujen työvälineiden, kuten hiiren, näytön tai näppäimistön, kuluja.

Kaavamaisen työhuonevähennyksen sijaan voi myös ilmoittaa todelliset kustannukset, mikä tulee kyseeseen lähinnä silloin, jos on itse hankkinut kalusteita tai tietokoneen työkäyttöön.

Myös tulot ilmoitettava

Vähennysten lisäksi myös viime vuoden tulot pitää ilmoittaa viimeistään omana veroilmoituksen tarkistamisen määräpäivänä. Esimerkkejä itse ilmoitettavista tuloista ovat AirBnb- ja muut vuokratulot. Myös virtuaalivaluutoista saadut tulot pitää ilmoittaa itse.

Jos esitäytettyyn veroilmoitukseen ei lisää puuttuvia tuloja tai tee muita tarvittavia korjauksia ajoissa, joutuu maksamaan myöhästymismaksun tai veronkorotuksen, verohallinto muistuttaa.

– Esitäytetyllä veroilmoituksella voi olla korjattavaa esimerkiksi asunnon ja työpaikan välisissä matkakuluissa. Ne voivat näkyä esitäytetyllä vuoden 2019 tilanteen mukaan, vaikka todellisuudessa henkilö on ollut yli puolet viime vuodesta etätöissä ja hakenut sen perusteella myös työhuonevähennystä, Varonen sanoo.   

Veronpalautukset saa parhaimmillaan jo elo-syyskuussa, ja kaikki viimeistään joulukuussa.

Lue myös:

    Uusimmat