Messukeskuksen uhkailija antoi ymmärtää olevansa aseistettu – ei osannut selittää tekoaan

Messukeskuksessa uhkaavasti käyttäytynyt mies ei ole osannut selittää toimintaansa.

Tapaus sattui viime sunnuntaina, kun Helsingin Messukeskuksessa oli käynnissä Lapsi- ja Lemmikkimessut sekä Ruokamessut.

Helsingin poliisilaitos kertoo, että keski-ikäinen ja päihtynyt helsinkiläismies oli Ruokamessujen puolella uhkaillut ohikulkijoita suullisesti. Uhkailun kohteita oli useita ja he valikoituivat poliisin käsityksen mukaan sattumanvaraisesti.

– Epäilty antoi ymmärtää suullisesti ja elehtien, että hänellä olisi ollut hallussaan ase, Helsingin poliisilaitoksen viestinnästä kerrotaan.

Poliisi otti epäillyn kiinni paikan päältä, jolloin selvisi, ettei miehellä todellisuudessa ollut asetta mukanaan.

Miestä on kuulusteltu eikä hän ole osannut antaa selitystä teolleen.

Tapaus sai huomiota, koska paikalla oli useita poliisipartioita. Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan, että partioita oli paikalla useita jo siksi, että poliisilla oli messuilla oma messupaikka.

Miestä epäillään laittomasta uhkauksesta.

Poliisi kiitti aiemmin järjestyksenvalvojia ripeästä toiminnasta tapauksessa.

Lue myös:

    Uusimmat