Jättijoukko dopingista kärynneitä kiinalaisia pääsi kuin koira veräjästä – olympiamitaleja tuli

Jopa 23 kiinalaisuimaria jäi kiinni urheilussa kielletyn aineen käytöstä seitsemän kuukautta ennen Tokiossa vuonna 2021 kilpailtuja kesäolympialaisia. Uimarit saivat kuitenkin kilpailla Tokiossa, sillä sen paremmin Kansainvälinen uimaliitto World Aquatics kuin Maailman antidopingneuvosto Wada eivät puuttuneet tilanteeseen.

Sanomalehti New York Times julkisti asian lauantaina laajassa artikkelissaan. Lehden mukaan useat Tokiossa mitaleja voittaneet kiinalaisuimarit kuuluivat tuohon dopingista kiinni jääneiden uimarien ryhmään. Heistä esimerkiksi kaksi kultaa Tokiossa voittanut Zhang Yufei on vahva menestyjäehdokas myös Pariisin olympialaisissa kesällä.

Lehden mukaan Kiinan urheiluviranomaiset totesivat uimarien käryn, mutta se selitettiin tahattomuudella ja sillä, että uimarit olivat käyttäneet kiellettyä ainetta vain vähäisiä määriä. Kiinalaisten versio tapahtumista kelpasi myös Wadalle ja uinnin kattojärjestölle, joka tunnettiin vuonna 2021 vielä Fina-lyhenteellä.

New York Timesin mukaan kiinalaisuimarit antoivat kielletyn sydänlääkkeen käyttöön viittaavia näytteitä kotimaisissa kisoissa vuoden 2020 lopussa ja vuoden 2021 alussa. Kansainvälisiä kisoja ei tuohon aikaan järjestetty koronaviruspandemian takia, ja Tokion olympialaisetkin siirtyivät vuodesta 2020 vuodella.

Uimarien käyttämä sydänlääke on sama trimetatsidiini, jota löytyi venäläisen taitoluistelijan Kamila Valijevan näytteestä joulukuussa 2021. Valijevan dopingsotku paljastui Pekingin talviolympialaisissa talvella 2022. Vasta tämän vuoden tammikuussa hänelle langetettiin neljän vuoden dopingpanna, jonka katsotaan alkaneen 25. joulukuuta 2021.

Puukotus puhtaiden urheilijoiden selkään

Millä uusilla työkaluilla narautetaan urheilun dopingin käyttäjät? 6:21
Sokeripala uima-altaassa – suomalaisasiantuntijalta pelottava linjaus dopinghuijareille.

New York Times perustaa uinnin dopinguutisensa haltuunsa saamiinsa asiakirjoihin ja sähköposteihin, joissa Kiinan antidopingviranomaiset puivat asiaa Wadan ja Finan kanssa. Kansainväliset toimijat jättivät käryt selvittämättä kiistattomien todisteiden puutteessa. Yhdysvaltain antidopingjärjestö Usada on ihmeissään dopingkäryjen jättämisestä tutkimatta.

– Tässä puukotetaan puhtaita urheilijoita selkään, sanoi Usadan varatoimitusjohtaja Travis T. Tygart lehdelle.

Yhdysvaltain antidopingviranomaisten mukaan uimarit olisi pitänyt asettaa kilpailukieltoon.

Wada kiisti New York Timesin tiedot lauantaina tiedotteessaan. Sen mukaan kiinalaisuimarien näytteiden osalta ei voitu olla varmoja, etteikö kielletty aine olisi johtunut näytteiden "saastumisesta". Wadan mukaan urheilijoita ei voinut pitää syyllisinä virheeseen tai huolimattomuuteen.

Kiinalla on uinnissa synkkä dopinghistoria, sillä nimekkäitä uimareita on jäänyt dopingista kiinni 1990-luvusta lähtien. Tokion olympialaisten alla kiinalainen olympiavoittaja Sun Yang sai neljän vuoden ja kolmen kuukauden toimintakiellon, joka määrättiin alkaneeksi 28. helmikuuta 2020. Kansainvälinen urheilun välitystuomioistuin CAS mätkäisi Sunille alun perin kahdeksan vuoden kilpailukiellon syyttäen kiinalaista dopingtestinäytteen tuhoamisesta. Sunin taustajoukkoihin kuulunut jäsen rikkoi vasaralla uimarin verinäytepullon syksyllä 2018.

Lue myös:

    Uusimmat