Halpa ja helppo perunaruoka on varma hitti – voi tehdä myös mikrossa tai airfryerissa
Koska teit viimeksi uuniperunoita? Klassikkoruoan täytteitä voi vaihdella kätevästi jääkaapin sisällön mukaan.
Suomalaiset rakastavat perunaa ja keskiverto kansalainen syö pottua vuositasolla peräti 57 kiloa. Tuoreet tilastotiedot paljastavat, että viime vuonna erityisesti ranskanperunoiden suosio kasvoi entisestään. Kauppalehden mukaan ranskanperunoiden buumissa on kaikuja 1990-luvun lamavuosista: huokeat perunaruoat kasvattavat suosiotaan tiukassa taloudellisessa tilanteessa ja perunoilla korvataan kalliimpia raaka-aineita.
Yksi helppo ja huokea perunaruoka on tietysti perinteinen uuniperuna. Tätä klassikkoruokaa on Suomessa syöty jo vuosikymmenten ajan.
Näin teet helposti uuniperunoita
Uuniperunoihin kannattaa valita jauhoinen lajike, esimerkiksi rosamunda. Ennen uunissa kypsentämistä perunat tulee pestä huolella ja kuivata. Pottuihin kannattaa myös pistellä muutamia reikiä, etteivät ne räjähdä uunissa. Foliota ei uuniperunoiden ympärille välttämättä tarvita.
Uuniperunoita paistetaan yleensä 200-asteisessa uunissa noin tunnin ajan. Kypsyyttä voi kokeilla esimerkiksi tikulla.
– Kun tikku menee vaivatta perunan läpi, peruna on kypsä. Jos haluat välttää uunin käyttöä, uuniperunat voi kypsentää myös mikrossa tai airfryerissä, vinkattiin Pro Kala -yhdistyksestä viime vuonna.
Uuniperunat voi täyttää esimerkiksi katkaraputahnalla, kasviksilla ja fetalla tai sitten suomalaisten rakastamalla savukalamoussella.
Nappaa helppo ohje: Savukalamousse – helppo herkku sopii leivän päälle tai uuniperunan täytteeksi
Lue myös: Miksi perunat eivät kypsy?
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Kaappaus keittiössä
Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Parsan keittäminen – helppo ohje
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka
-
Raparperi-pekoni-vuohenjuustoleivät
-
Parsarisotto – täydellinen risotto Hans Välimäen ohjeella
-
Ranskankermavaahtoa, karamellisoituja pekaanipähkinöitä ja raparperiremmi
-
MasterChef Suomi: Omenakakku ja kanelijäätelöä, Maritan resepti