Kansanedustaja sanoo keskeneräisen esitutkinnan olevan syy niukkaan julkiseen kommentointiinsa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen kertoi tiistaina, että hän on saanut kantoluvan aseelleen aikaisemman poliisityönsä ja itsensä suojaamisen perusteella.
Vornanen ei ollut kommentoinut ampumistapausta aikaisemmin julkisuudessa. Hän lähetti Karjalaiselle ja Savon Sanomille tiedotteen, jonka myös STT sai.
Vornasella oli hallussaan 6,35-kaliiperinen CZ 92 -taskuase, kun poliisi otti hänet kiinni perjantaina. Vornasen mukaan ase oli hänellä hallussa täysin laillisesti. Hänen mukaansa kantolupa antaa luvan aseen kantamiseen myös julkisilla paikoilla.
– En avaa luvan myöntämisen taustoja ja perusteita. Totean ainoastaan, että tälle poikkeukselliselle kantoluvalle on ollut asianmukaiset ja erittäin vahvat perusteet. Tämä aseen kantolupa on ollut minulla useiden vuosien ajan, Vornanen sanoo tiedotteessaan.
Vornasta epäillään ampumisesta Helsingin keskustassa viime perjantaina aamuyöllä. Poliisi epäilee häntä vaaran aiheuttamisesta, laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikkomuksesta.
Niukkaa kommentointia
Vornanen ei tiedotteessaan kiistä tapahtumia, joihin hänen on kerrottu olleen osallisena.
– Tapauksen esitutkinnan ollessa vielä kesken en voi valitettavasti tiedottaa tästä asiasta kovinkaan laajasti, vaikka suunnastani tulevalle tiedottamiselle olisi nyt suurempi tarve, Vornanen sanoo.
Vornasen mukaan on ensisijaista, että viranomaistyölle annetaan työrauha.
– On itsestäänselvyys, että tässä esitutkinnassa selvitetään asioiden kulku ja syyllisyys kaikkien osapuolien osalta.
Vornanen vetoaa mediaan, jotta hänen lähiomaisiinsa ei oltaisi yhteydessä.
Vornanen kommentoi median toimintaa tiistaina lyhyesti myös Facebookissa.
– Mediassa on tähän minun ase-asiaan liittyen kaikenlaista "asiantuntijaa" liikkeellä, Vornanen kirjoitti.
– Nyt olisi ehkä viisasta antaa viranomaisten tehdä työnsä ja jättää nämä "asiantuntijalausunnot" vähemmälle. Kun tietoa ei ole.
Takavuosina eri perusteet
Nykyinen, vuonna 1998 voimaan tullut ampuma-aselaki ei salli aseiden kantamista yleisillä paikoilla ilman hyväksyttävää syytä. Itä-Suomen poliisin apulaispoliisipäällikkö Seppo Korhonen sanoo kuitenkin, että ennen lakimuutosta lupia myönnettiin eri perustein.
– Lain edellyttämillä perusteilla henkilö pystyi saamaan kaasusumuttimen tai pienikaliiperisen aseen itseään suojellakseen. Aikaisemmin näitä myönnettiin, esimerkiksi taksiautoilijoilla oli varsin usein kaasusumutin. Ammatti saattoi olla se peruste tai jokin muu syy, Korhonen sanoo STT:lle.
Lue myös: Vornaselle esitetään potkuja PS-ryhmästä – kertoo "poikkeuksellisesta" aseluvastaan maakuntalehdille
Korhosen mukaan takavuosina myönnetty lupa voi lakimuutoksesta huolimatta olla edelleen voimassa.
– Jos sitä ei ole peruttu jostain syystä eli ei ole tullut mitään rikkomuksia, jolloin aina nämä aseasiat otetaan harkintaan, tällainen lupa saattaa henkilöllä edelleen olla voimassa.
HS: Aseita takavarikkoon
Itä-Suomen poliisi takavarikoi Vornasen muut aseet kotietsinnässä Joensuussa perjantaina heti tutkinnan alettua, uutisoi Helsingin Sanomat. Pyynnön takavarikosta teki Helsingin poliisi, joka tutkii Vornasen ampumistapausta.
Tutkinnanjohtaja Jukka Larkio kertoi maanantaina STT:lle, että poliisi on takavarikoinut perjantain ampumisessa käytetyn aseen.
HS:n mukaan Itä-Suomen poliisi tekee nyt harkinnan siitä, voiko Vornasella olla enää aselupia ja aseita.
STT ei tiistaina tavoittanut Larkiota kommentoimaan asiaa.
Uusimmat
-
22:47
Harri Säteri yllätettiin nopeasti kahteen kertaan – tämä Mikael Granlundin maali hylättiin
-
22:43
Valkoposkihanhien pääjoukot jättivät Suomen
-
22:42
MTV seuraa: No nyt menee! Jere Innala toi Leijonat mukaan peliin
-
22:41
Chelsea-päävalmentaja Mauricio Pochettino astuu syrjään
-
22:25
Suomi ja USA allekirjoittivat erikoisjoukkoyhteistyötä koskevan aiejulistuksen
-
22:07
Leijonien vastustajalta ronski veto MM-huippuväännössä – maalivahti pois avauserässä
-
22:07
Zelenskyi: Ukrainan joukot saavuttaneet tuntuvaa edistystä Harkovan alueella
-
22:03
Ruotsi-ottelussa paha tilanne: pistenikkari rysähti kaameasti laitaan
-
22:01
Sami Hedberg ja laulaja Saija Tuupanen ovat eronneet
-
21:43
Hirviemo tappoi miehen Alaskassa
-
21:39
Emil Ruusuvuori vetäytyi voiton jälkeen
-
21:30
Suomessa myönnettiin viime vuonna 20 000 oleskelulupaa – yksi syy nousi yleisimmäksi perusteeksi
-
21:26
Kuvat ja videot paljastavat kaaoksen Singapore Airlinesin koneen sisällä
-
21:00
Sveitsin karu linjaus osui NHL-lupaukseen kipeästi – "Emme halua, että kukaan poimii rusinoita pullasta"
-
20:58
Onko uhkaava puhe hyökkäys, jota vastaan ampuma-aseen käyttö on oikeutettua? Näin arvioi rikosoikeuden professori
-
20:38
Kuopiossa tuhopolttojen ja vahingontekojen suma – poliisi otti kiinni teoista epäillyn moottoritiellä
-
20:22
Ruotsin riveissä tapahtuu: "kriisisiirto" ennen Leijonat-kohtaamista
-
20:15
Amerikkalaistuomari päätti: Tacot ovat voileipiä
-
20:10
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
20:00
Salkkarit-kaksikon suunnitelmat paljastuvat: "Pysykää kaukana minusta"
-
Lataa lisää