Venäläinen aavesatelliitti uhkasi törmätä Nasan satelliittiin: Seuraukset olisivat voineet olla tuhoisat
Nasan TIMED-satelliitti onnistui tällä viikolla välttämään törmäyksen kuolleeseen venäläissatelliittiin.
Keskiviikkona tapahtuneesta törmäysuhasta uutisoi Business Insider. Käytöstä poistettu venäläinen Cosmos2221-satelliitti ohitti TIMED-satelliitin vain muutaman kymmenen metrin etäisyydeltä. Kumpaakaan satelliittia ei ole mahdollista ohjata, joten asiantuntijat joutuivat vain seuraamaan tilannetta.
Pahimmassa tapauksessa törmäys olisi levittänyt jopa 7 500 satelliitin palasta Maan kiertoradalle. Palaset olisivat viuhuneet tämän jälkeen luotia nopeammin kiertoradalla. Tämänkaltaiset palaset eivät aiheuttaisi vaaraa maan kamaralla, koska ne palaisivat ilmakehässä, mutta ne olisivat uhanneet tulevia avaruuslentoja.
Lue myös: Tutkijat laskivat: Näin suurella todennäköisyydellä avaruusromu osuu ihmiseen vuosikymmenen sisällä
Vastaavanlaisesta törmäyksestä syntyneet palaset voivat aiheuttaa vaaraa muille satelliiteille ja jopa kansainväliselle ISS-avaruusasemalle.
Satelliittien törmäyksien todennäköisyys on kasvussa, kun avaruusromun määrä kasvaa Maan alemmalla kiertoradalla. Vuonna 2007 tutkijat arvioivat, että alemmalla kiertoradalla oli noin 10 000 erillistä kappaletta. Vuoteen 2021 tultaessa määrä oli jo tuplaantunut. Suurin osa kappaleista on täysin tarpeetonta avaruusromua.
Euroopan avaruusjärjestö ESA:n mukaan 1-10 senttimetrin kokoluokkaa olevaa pienempää avaruusromua viuhuu kiertoradalla peräti miljoona palasta. Tätä pienempiä paloja arvioidaan olevan kiertoradalla huimat 130 miljoonaa kappaletta. Kyseessä ei ole mikään teoreettinen uhka – ISS on joutunut tekemään jopa väistöliikkeitä avaruusromun takia.
Tutkijat pelkäävät avaruudessa tapahtuvien törmäysten aiheuttavan ketjureaktion, jonka myötä kiertoradasta tulisi turvaton paikka avaruusaluksille jopa tuhansiksi vuosiksi.
Uusimmat
-
08:36
Olkiluoto 3 tuottaa taas sähköä
-
08:20
Leijonat-vahdeista yksi ehti tilata uuden maskin MM-kisoihin: "Modernia ja retroa"
-
08:15
Windows95man Voguessa: "Alastomuus on minulle luonnollista"
-
08:13
PS pysyy kannassaan: Yleltä pois 25 prosenttia – "Realiteetit valjenneet"
-
08:00
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
07:45
Kuin kaksi marjaa! Näky Coloradon vaihtopenkillä naurattaa NHL-faneja
-
07:40
Granaattiomenan kuoriminen siististi on mahdollista – katso näppärä tekniikka
-
07:10
Professori: Ikääntyvien hoivamenot eivät ole todellinen uhka kansantaloudelle
-
07:08
Kansainvälinen tuomioistuin koolla jälleen Gazan sodan tiimoilta – Etelä-Afrikka vaatii oikeutta kieltämään Israelin etenemisen Rafahiin
-
06:45
Video: Ukraina pääsi kohutun venäläisen "kilpikonnatankin" ihon alle
-
06:41
Mikko Rantanen nousi harvalukuiseen ja legendaariseen joukkoon – Colorado onnistui pakkoraossa
-
06:32
Amnesty: Thaimaan valtio vakoilee nais- ja sateenkaariaktivisteja israelilaisella Pegasus-vakoiluohjelmalla
-
06:29
Voiko jäätelö olla ravitseva ja terveellinen välipala? Kiinnitä huomiota tähän
-
06:29
MM-Leijonien mysteerimies takoo opintoja pelien ohella – NHL-sopimus alleviivaa mestariluotsin huimat puheet
-
06:20
Voiko itärajan yli virrata pian lisää väkeä? Pääministeri Orpo MTV:lle: "Viisas varautuu"
-
06:16
Xi ja Putin tapasivat, juhlallinen seremonia näytettiin televisiossa
-
06:03
Sotevaliokunta äänestää alkoholilaista
-
06:03
Katso video: Näin suuren muutoksen Ellen Jokikunnaksen Italian-kodin viinikellari koki!
-
05:55
Kommentti: Yksi häikäisevä fakta unohtuu nyt Leijonista
-
05:50
Tarjan bongaaman 14 vuotta vanhan pullopostin kirjoittaja löytyi: "Ei maistu siideri enää!"
-
Lataa lisää