Tukesin virkamiehelle syyte törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä – liittyy Oriveden entiseen kultakaivokseen
Poliisi on epäillyt virkamiehen antaneen "kaivosmyönteisiä" lausuntoja kaivoksesta, jossa on sittemmin tutkittu törkeää ympäristörikosta.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin virkamies on saanut syytteen törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, Tukes kertoi keskiviikkona.
Syyte liittyy lausuntoihin, joita Tukes on antanut australialaisen kaivosyhtiö Dragon Miningin Orivedellä Pirkanmaalla sijaitsevasta, sittemmin toiminnasta poistetusta kultakaivoksesta. Tukesin mukaan lausunnot ovat koskeneet kaivosturvallisuutta.
Tukesin mukaan virkamies on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Häntä ei ole rikosepäilyjen takia pidätetty virasta.
– Syyte on vakava. Tukes on tehnyt sen vuoksi tehtäväjärjestelyjä ja rajoittaa kyseisen virkamiehen oikeuksia kaivosasioissa syytteen käsittelyn ajan, Tukesin pääjohtaja Kimmo Peltonen sanoo tiedotteessa.
"Ollut enemmän kaivosmyönteinen kuin puolueeton"
Virkamiehen rikosepäily tuli ilmi kultakaivoksen ympäristörikostutkinnan yhteydessä. Kaivokseen epäillään säilötyn huomattava määrä erilaista jätettä.
Pirkanmaan ely-keskus on katsonut, että kyseessä on laiton kaatopaikka. Sisä-Suomen poliisi on tutkinut asiaa rikosnimikkeellä törkeä ympäristön turmeleminen.
Poliisi on aiemmin kertonut, että virkamiehen epäillään olleen lausuntoja antaessaan "enemmän kaivosmyönteinen kuin puolueeton".
– Syytä epäillä -kynnys on täyttynyt sen osalta, että lausunnot on annettu tavalla, joka ei ole virkamiesmäinen tapa antaa lausuntoja, rikoskomisario Joni Länsipuro sanoi STT:lle kesällä 2021, kun poliisin esitutkinta virkamiehen toiminnasta valmistui.
Ei epäillä tavoitelleen etua itselleen
Poliisi on epäillyt, että virkamiehen toiminnan takia Dragon Mining olisi voinut saada huomattavan suurta hyötyä. Virkamiehen ei ole epäilty tavoitelleen etua itselleen.
Länsipuron mukaan toiminnan motiivi tullee aikanaan esille mahdollisessa oikeudenkäynnissä.
– Erilaisia käsityksiä ja tutkintalinjoja on tullut esiin. Siinä osittain saattaa vaikuttaa kyseisen virkamiehen tausta kaivostoiminnassa, hän sanoi.
Oriveden kultakaivos ei ole enää toiminnassa. Korkein hallinto-oikeus (KHO) hylkäsi vuonna 2019 Dragon Miningin hakemuksen ympäristöluvasta kaivostoiminnan jatkamiseksi. Kaivos sijoittuu alueelle, jonka läheisyydessä on huomattavia luontoarvoja, KHO totesi ratkaisussaan.
Uusimmat
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentin helikopterin turmapaikka löytynyt: "Tilanne ei näytä hyvältä" – Turkin media kertoo lämpöjäljestä
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
Lataa lisää