THL Ylelle: Koronarokotukset aloitettiin liian myöhään
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan koronarokotukset aloitettiin liian myöhään, kertoo Yle.
Ylen haastattelussa johtaja asiantuntija Mia Kontio sanoo, että myöhässä oltiin osittain. Koronatartuntojen määrä on jo kasvussa eri puolilla maata.
Korona- ja influenssarokotuksia ei Kontion mukaan voida järjestää eri aikoihin. Tautiaallot puhkeavat eri aikoihin.
– Täytyy kuitenkin olla realisti, että mihin pystytään. Koronarokotuksia pitäisi antaa hieman aikaisemmin, mutta influenssarokotteita mieluiten vasta mahdollisesti joskus vuodenvaihteessa, ettei teho ehdi laskea, kun influenssaepidemia iskee päälle. Tässä etsitään sitä kultaista keskitietä, Kontio sanoo Ylelle.
Tällä hetkellä paikoin on vaikea saada rokotusaikaa, sillä ruuhka on suuri ja työntekijöitä rajallisesti.
Uusimmat
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
20:31
Cannesin elokuvafestivaalit alkoivat – katso mieleenpainuvimmat asut!
-
20:28
Valtavia sanoja – näin Itävallassa reagoitiin sensaatiovoittoon Leijonista
-
20:16
Poliisi etsi kolaripaikalta poistunutta henkilöä
-
20:15
Deittisovellus kehotti lopettamaan selibaatin – someraivo syttyi
-
Lataa lisää