Tesla on suosituin, mutta kuinka kauan? Tässä on Suomen sähköautojen kärkikasti – suosikkimerkki laahaa jäljessä
Sähköautojen määrä on moninkertaistunut kolmessa vuodessa. Suurin osa Suomen teillä huristelevista töpseliautoista on Tesloja, mutta haastaja ei kärky kovin kaukana.
Sähköautot ovat rynnistäneet markkinoille voimalla. Päästörajoitukset pakottavat autonvalmistajat satsaamaan sähköön. Tekniikan kehitys, ihmisten lisääntynyt ympäristötietoisuus sekä polttoaineen hintojen nousu ovat sähköistäneet markkinoita Suomessakin.
Lienee paikallaan tarkastella, millainen kotimaan sähköautokanta on tällä hetkellä. Osviittaa antavat liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastot.
Vuonna 2019 täyssähköautoja oli Suomessa vain noin 4 661 kappaletta. Nyt vuonna 2022, niitä huristelee Traficomin mukaan jo 32 981 kappaletta.
Määrä on noin seitsemänkertaistunut kolmessa vuodessa, ja kasvu on ylittänyt ennakko-odotukset. Lisää seuraa, sillä Autoalan tiedotuskeskus arvioi, että vuonna 2025 täyssähköautoja on 133 900 kappaletta, siis neljä kertaa enemmän kuin nyt.
Toistaiseksi 2,83 miljoonasta Suomen teillä liikkuvasta autosta vain 1,2 prosenttia on sähköautoja. Niistä reippaat 6 000 kappaletta, eli noin 18,5 prosenttia, sijaitsee Helsingissä. Yhteensä pääkaupunkiseudulla on noin 36,9 prosenttia kaikista kotimaan sähköautoista.
Ja vaikka sähköautolla pääsee kuin pääseekin Lappiin, on Lapin maakunnassa vain murto-osa maan sähköautoista: reilut 400 kappaletta.
Lue myös: Uskaltaako sähköautoa ladata mökillä? Jos nämä asiat ovat kunnossa, niin mikä ettei – tässä vinkit
Tesla hallitsee sähköautokantaa
Merkeittäin sähköautokanta jakautuu toistaiseksi tutulla tavalla: Tesla hallitsee reilulla neljänneksellä koko potista, muttei Volkswagen Ag -konsernikaan ole enää kaukana kärjestä. Volkswagenin oman brändin alla tehdyt autot muodostavat nimittäin jo 15 prosenttia kaikista kotimaan töpselikulkineista.
Seuraavaksi suosituimmat sähköautot löytyvät puolestaan Hyundailta (9 %) ja Nissanilta (8 %). Tästä pienempiin osuuksiin mentäessä merkit alkavatkin edustaa jo marginaalia.
Insinöörikansan suosikki Toyota on jäänyt auttamattomasti jälkeen Euroopan sähköautomarkkinoilla. Vaikka japanilaisjätti on Suomen suosituin automerkki, liikenteessä on toistaiseksi vain pieni nippu merkin täyssähköautoja.
Tilanne on kuitenkin muuttumassa, sillä Tekniikan Maailman mukaan yli 600 suomalaisasiakasta odotti kesäkuussa uutta Toyotan täyssähköautoa.
Itävaltalainen vapaapalokunta joutui tavallista haastavamman tehtävän eteen, kun sähköauto oli syttynyt onnettomuuden jälkeen palamaan. Katso alla olevalta videolta, miten sähköauto sammutettiin.
Uusimmat
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
11:17
Poliisi ampui synagogan polttamista aikoneen miehen Ranskassa
-
11:09
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar siirappisella somevideolla
-
10:59
Poliisi teki huumetallista jättilöydön
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
Lataa lisää