Tässäkö resepti, jolla kiinalaiset autot valtaavat Euroopan? Salaperäisestä Firefly-projektista tihkuu tietoa
Nio on tulossa ryminällä Euroopan automarkkinoille.
Kiinalainen sähköautomerkki Nio tähtää nyt tosissaan eurooppalaisille autoapajille. Yhtiö kaavailee Kiinaan tehdasta, joka valmistaisi pelkästään Euroopan markkinoille suunnattuja sähköautoja.
Hinnaltaan edulliset sähköautot myytäisiin asiakkaille uuden Euroopan markkinoille kohdennetun brändin turvin. Toimitukset voisivat alkaa jo ensi vuoden kuluessa, uutistoimisto Reuters kertoo.
Uusi tehdas rakennetaan Reutersin saamien tietojen mukaan itäiseen Kiinaan Anhuin maakuntaan. Peitenimellä ”Firefly” kulkevan hankkeen tavoitteena on valmistaa eurooppalaiseen makuun istuvia täyssähköisiä pikkuautoja.
Laaja valikoima
Tällä hetkellä maakunnassa toimii jo kaksi Nion tuotantolaitosta. Euroopassa kiinalaismerkin automallien hinnat liikkuvat tällä hetkellä 50 000–91 000 euron huitteilla.
Hinnat riippuvat paljolti ajoakkujen tehoista ja siitä, haluavatko asiakkaat ostaa tai vuokrata autojensa ajoakut. Nio eroaa sikäli muista sähköautonvalmistajista, että yhtiön valmistamien sähköautojen tyhjiin ajetut ajoakut vaihdetaan uusiin erityisesti tätä tarkoitusta varten rakennetuilla akkuvarikoilla.
Nion valikoimaan kuuluu tällä hetkellä kuusi automallia. Kuluvan vuoden aikana tarkoituksena on tuoda malliperheeseen peräti viisi uutta Nio-brändillä kulkevaa jäsentä.
Kiinalaisvalmistaja asemoi Nio-ajokkinsa premium-luokkaan sellaisten saksalaisten premium-brändien kuin Mercedeksen, Audin ja BMW:n kiusaksi.
Kisa kotimarkkinassa kiristyy
Tammikuussa jo neljännes Kiinassa myydyistä uusista autoista oli joko ladattavia hybridejä tai täyssähköautoja. Kiinalaiset sähköautonvalmistajat pyrkivät parhaansa mukaan kasvattamaan markkinaosuuksiaan, vaikka monien kohdalla toiminta on edelleen tappiollista.
Valtion myöntämät sähköautojen hankintatuetkaan eivät enää avita autonvalmistajia. Kilpailu kotimarkkinassa kiristyy jatkuvasti, joten uusia apajia haetaan nyt rajojen ulkopuolelta.
Kiinalaismerkit kilpailevat laajalla tuotevalikoimalla toisin kuin kapeaan mallivalikoimaan keskittyvä Tesla. Strategiansa ansioista Tesla on kuitenkin kyennyt pitämään kustannukset kurissa ja nostamaan autojensa tuoton erittäin kannattavalle tasolle.
Uusimmat
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
Lataa lisää