Tapa, joka voi aiheuttaa närää: Saako penkkiä kallistaa lentokoneessa?
Saako penkkiä kallistaa lennon aikana?
Lentokoneen penkissä on kallistusominaisuus, joka toisinaan aiheuttaa närää maailmalla. Esimerkiksi omituisessa tapauksessa vuodelta 2020 American Airlinesilla mies päätti kostaa edessään istuvalle naiselle, koska tämä nojasi tuolillaan taakse. Amerikkalaisen Patin mukaan hänen tietokoneensa puolestaan "taittui kuin tacokuori", kun edessä istuva nojautui taakse.
Joten miten on: olisiko kohteliaampaa vain istua pystyasennossa? Saako penkkiä kallistaa lennon aikana?
"Jos ruokatarjoilu on käynnissä, silloin pyydämme kaikkia nostamaan selkänojat ylös"
Penkkiä toki saa kallistaa esimerkiksi nukkuessaan pitkällä lennolla. Pystyasennossa sen tulee olla esimerkiksi tarjoilun aikana, muistuttaa Finnairin chief purser Sanna Moisio.
– Jos ruokatarjoilu on käynnissä, silloin pyydämme kaikkia nostamaan selkänojat ylös. Jos joku on nukkumassa, voimme vähän herätellä. Näin siksi, että kaikilla olisi hyvä tila syödä ja vältytään siltä, että ruoka tai juoma läikkyisi syliin, koska väli on ahdas, Moisio sanoo.
Kun tarjoilua ei ole, jokaisella matkustajalla on oikeus laittaa selkänojansa alas.
– Viihdejärjestelmä on suunniteltu niin, että se näkyy joka kulmasta. Eli sen, onko edessä olevan istuin pystyssä, ei pitäisi vaikuttaa elokuvakokemukseen. Se näkyy kyllä yhtä hyvin, Moisio vakuuttaa.
Katso myös: Lentäjät uusivat 30 vuotta vanhan yhteiskuvan – tältä isä ja poika näyttävät nyt!
Uusimmat
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
Lataa lisää