Tänään vietetään kahta täysin vastakkaista päivää
Vuoden hurjin tarjouspäivä kohtaa haastajansa Älä osta mitään -päivästä.
Marraskuun 24. päivälle tänä vuonna osuva Black Friday on yksittäisen tarjouspäivän sijaan muuttunut todellisuudessa jo viikkoja kestäväksi alennuskampanjaksi.
Tarjouspäivällä on myös kilpailijansa. Luontoliiton järjestämää Älä osta mitään -päivää on vietetty vuodesta 1993 asti Black Fridayn tavoin aina marraskuun neljäntenä perjantaina. Päivällä pyritään suitsimaan kulutushysteriaa. Esimerkiksi Prisman kyselyyn vuonna 2021 vastanneista moni kertoi kokevansa Black Fridayn ärsyttävimpänä puolena kannustamisen turhaan kulutukseen.
Millaisia odotuksia kaupan alalla on joulusesongista?
Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja kertoo Huomenta Suomen haastattelussa kaupanalan odottavan alennuskaudesta parempaa kuin edellisenä vuonna.
– Tämä joulukauppasesonki ei enää keskity pelkästään joulukuuhun, vaan se alkaa kyllä nyt jo tästä Black Fridaysta, eli marraskuusta on tullut jo osa tätä joulusesonkia, Kurjenoja sanoo.
Millaisia shoppailijoita suomalaiset ovat?
Luontoliiton toiminnanjohtaja Riku Eskelinen kertoo, että suomalaiset ovat hyvin erilaisia kuluttajia. Toiset ovat hyvin säästäväisiä, toiset impulsiivisia shoppailijoita, joille liika ostaminen voi olla ongelmakin. Jotkut puolestaan ovat erityisen ympäristötietoisia kuluttajia, jotka tekevät tästä kulmasta ostopäätöksensä ja ostavat kriittisesti laatua.
– Ehkä tutkimuksissa on näkynyt, että suomalaiset ainakin väittävät olevansa hirveän laatutietoisia ostajia, mutta joskus pohdin sitä esimerkiksi pikamuodin suosion kasvussa, että siirtykö se laatutietoisuus aina sinne ostopäätöksen tekohetkeen, Eskelinen pohtii.
Miten verkkokauppa on muuttanut kulutusta? Millaisia joululahjoja Luontoliiton toiminnanjohtaja ja Kaupan liiton pääekonomisti suosittelevat hankkimaan läheisille? Mitä ongelmia on ostosten jatkuvassa palauttamisessa? Katso yllä olevalta videolta haastattelu kokonaisuudessaan!
Uusimmat
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:39
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:14
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti lähtökuopissa MM-kisoihin
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
18:01
Huijari yritti värvätä entistä Salkkarit-tähteä Maija-Liisa Peuhua rahamuuliksi – tätä se tarkoittaa
-
17:39
Pekka Pouta jakaa vinkkinsa koirien kanssa reissaamiseen: "Yllättäen aika monessa paikassa..."
-
Lataa lisää