Syöpää sairastava kuningas Charles saattaa palata julkisuuteen ensi viikolla – toivoo voivansa suorittaa monarkille tärkeän tehtävän
Kuningas Charlesin kerrotaan toivovan voivansa johdattaa muun kuninkaallisen perheen pääsiäsjumalanpalvelukseen kiirastorstaina.
Syöpää sairastava kuningas Charles, 75, on kuninkaallisten lähteiden mukaan toiveikas sen suhteen, että pystyy osallistumaan pääsiäisenä perinteiseen jumalanpalvelukseen muun kuninkaallisen perheen rinnalla, kertoo Mirror.
Lähteet kertovat Charlesin olevan erittäin halukas osallistumaan tilaisuuteen voidakseen seistä muun kuninkaallisen perheen kanssa kansan edessä aikana, joka on brittihoville äärimmäisen haastava.
Helmikuun alussa Charles ilmoitti omasta syöpädiagnoosistaan, jonka oli saanut hänelle alkuvuodesta tehdyn eturauhasleikkauksen jälkeen. Tämän viikon perjantaina puolestaan prinsessa Catherine, 42, ilmoitti Instagramissa julkaisemassaan videoviestissä saaneensa niin ikään alkuvuodesta syöpädiagnoosin hänelle tehdyn vatsan alueen leikkauksen jälkeisten testien tulosten perusteella. Kummankaan kohdalla ei ole tarkennettu, mistä syövästä on kyse.
Catherinen perjantaisen julkisen ilmoituksen jälkeen Buckinghamin palatsi julkaisi kuningas Charlesin lausunnon, jossa hän ylisti "rakasta miniäänsä tämän rohkeudesta". Lähteiden mukaan Charles haluaisi osoittaa tukensa Catherinelle sekä muille kuninkaallisille vaikeassa tilanteessa olemalla mukana pääsiäisjumalanpalveluksessa.
– Kuningas on pitänyt yhteyttä Walesin prinsessan kanssa siitä lähtien, kun hänet kirjattiin sairaalaan tammikuussa sekä hänen syöpähoitojensa ajan, lähde kertoo.
– Hän on täysin päättänyt osoittavansa perheelleen yhtenäisyyttä ja vakuuttavansa kansalle sekä muulle maailmalle monarkian olevan vakaa, vaikka se onkin keskellä myrskyisää aikaa. Kuningas toivoo kovasti voivansa osallistua pääsiäisen jumalanpalvelukseen, mutta tekee lopullisen päätöksensä vasta samana päivänä.
Kuninkaalliset osallistuvat perinteisesti pääsiäisen jumalanpalvelukseen pääsiäissunnuntaina.
Charles on myös vetäytynyt julkisista edustustehtävistään toistaiseksi syöpähoitojensa takia. Kuningas on kuitenkin hoitanut yhä hallinnollisia työtehtäviään ja tapasi taannoin Ison-Britannian pääministeri Rishi Sunakin.
Niin ikään Catherine on sairauslomalla toistaiseksi.
Catherinen ja Charlesin lisäksi brittihovista syöpädiagnoosistaan on alkuvuoden aikana kertonut herttuatar Sarah Ferguson.
Uusimmat
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luetaan dopingrikossyytteet – ei saavu paikalle
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
Lataa lisää