Suomalaisasiantuntija: Nämä kuusi asiaa tekevät Israelin ja Hamasin aseleponeuvotteluista poikkeukselliset
Kansainvälinen ja sisäinen paine on lisääntynyt viime aikoina Israelia ja Hamasia kohtaan. Muun muassa se lisää mahdollisuuksia löytää neuvotteluratkaisu tällä kertaa, arvioi suomalaisasiantuntija.
Projektipäällikkö Cecilia Pellosniemi rauhanedistämisjärjestö CMI:stä kertoo, että useat eri tekijät vaikuttavat siihen, että neuvottelut voivat onnistua.
– Uskon kuitenkin siihen, että valitettavasti kyseessä ei ole mikään pysyvä, vaan joidenkin viikkojen aselepo, Pellosniemi tähdentää.
Yhdysvallat ja vaalit
Yhdysvaltojen ulkoministeri Anthony Blinken tapaa kuuden arabimaan johtoa Saudi-Arabiassa parhaillaan.
Pellosniemi kertoo, että Yhdysvallat on väläytellyt painostuskeinona USA:n ja Israelin välisiin asekuljetuksiin puuttumista.
Yhdysvaltojen yliopistoissa taas on nähty isoja mielenosoituksia. Se vaikuttaa Pellosniemen mukaan maan hallituksen haluun painostaa Israelia.
– Israelin hallinto ei ole kauheasti kuunnellut Yhdysvaltoja viimeisten viikkojen aikana. Se johtuu myös siitä, että siellä on haluttu pelata aikaa, kun vaalit ovat pian tulossa. Presidentti JoeBidenin hallinto haluaisi sopimuksen mahdollisimman pian, jotta voidaan keskittyä vaaleihin.
Hamasista poliittinen toimija
Pellosniemi uskoo, että myös toisella tapaamisella on vaikutusta.
Kahden palestiinalaisyhteisön pääpuolueen edustajat tapasivat hiljattain Kiinan edustajan kanssa. Pellosniemi kertoo, että on ollut viitteitä siitä, että Hamasista pyritään tekemään legitiimi poliittinen toimija.
– Aiemmin Hamasin johto ei ole tunnustanut Israelia, eikä ole halunnut lähteä ajamaan kahden valtion mallia, mutta viime päivinä ainakin Hamasin poliittinen johto on alkanut puhumaan tästä.
Pellosniemi arvioi, että Hamasin tulee tehdä isoja muutoksia toimintaansa.
Palestiinalaisyhteisössä on kaksi päätoimijaa: Hamas ja Fatah. Pellosniemi kertoo, että pöydällä on vaihtoehto yhteishallinnosta Fatahin kanssa.
Mielenosoitukset ja ultimaatumi
Neuvottelujen yhtenä välittäjänä toiminut Qatar on myös antanut ultimaatumin: He ovat uhanneet lähteä neuvotteluista, jos nyt ei tapahdu edistystä.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on kovassa paikassa, myös sisäpoliittisesti.
Mielenosoitukset ovat kiihtyneet Israelissa, ja kansa vaatii tuloksia myös hallitukseltaan, eikä pelkästään Hamasilta, Pellosniemi avaa.
– Yhä enemmän Israelissa on syytetty Netanjahua ja hänen hallitustaan henkilökohtaisesti siitä, että he ovat blokanneet neuvotteluja.
Kansainvälinen rikostuomioistuin on myös mahdollisesti aloittamassa tutkinnat Israelin ja Hamasin johdon roolista suhteessa tiettyihin vakaviin rikoksiin. Pellosniemi uskoo, että myös se lisää painetta osapuolien suuntaan.
Uusimmat
-
06:32
Amnesty: Thaimaan valtio vakoilee nais- ja sateenkaariaktivisteja israelilaisella Pegasus-vakoiluohjelmalla
-
06:29
Voiko jäätelö olla ravitseva ja terveellinen välipala? Kiinnitä huomiota tähän
-
06:29
MM-Leijonien mysteerimies takoo opintoja pelien ohella – NHL-sopimus alleviivaa mestariluotsin huimat puheet
-
06:20
Voiko itärajan yli virrata pian lisää väkeä? Pääministeri Orpo MTV:lle: "Viisas varautuu"
-
06:16
Putin saapui lujittamaan välejä Venäjälle elintärkeään kumppanimaahan Kiinaan
-
06:03
Sotevaliokunta äänestää alkoholilaista
-
06:03
Katso video: näin suuren muutoksen Ellen Jokikunnaksen Italian-kodin viinikellari koki!
-
05:55
Kommentti: Yksi häikäisevä fakta unohtuu nyt Leijonista
-
05:50
Tarjan bongaaman 14 vuotta vanhan pullopostin kirjoittaja löytyi: "Ei maistu siideri enää!"
-
05:44
Lakkolait tarkoitus hyväksyä valtioneuvoston istunnossa
-
05:32
Euroviisujen Israel-kohu paljasti syvän vastakkainasettelun – näin kahtiajakautuneessa Suomessa nyt elämme
-
05:23
Hamas: Israelin vaatimukset ja hyökkäys Rafahiin jumiuttaneet aseleponeuvottelut
-
05:15
Polttomurhaa valmistellut mies vannoi rakkauttaan kaunopuhein – viestittely paljastaa, miten uhri yritti päästä ex-puolisosta eroon
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
Lataa lisää