Sisäministeri Rantanen lakkautti tiukempaa rajalakia valmistelleen työryhmän
Välineellistetyn maahantulon torjumiseen tähtäävää lakihanketta valmistellut sisäministeriön työryhmä on lopettanut toimintansa.
Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) päätti työryhmän lakkauttamisesta maanantaina.
Ryhmä aloitti kolmisen viikkoa sitten
Työryhmä aloitti työnsä runsaat kolme viikkoa sitten. Tavoitteena oli selvittää ja valmistella lakimuutokset, joilla voidaan torjua maahantulon välineellistämisen muodossa Suomeen kohdistuvaa painostamista ja vahvistaa rajaturvallisuutta.
Työryhmää johtanut hallitusneuvos Sanna Palo sisäministeriöstä kertoo, että lakiluonnos on aikataulusyistä päätetty viimeistellä loppuun virkatyönä sisäministeriössä.
– On arvioitu, että viimeistely pystytään tekemään nopeammin tällä tavalla, kun periaatteessa se paketti on ollut jo kasassa, Palo kertoo STT:lle.
Palon mukaan lakiluonnos voidaan lähettää lausuntokierrokselle mahdollisesti jo tällä viikolla.
Hän ei toistaiseksi avaa sitä, mihin ratkaisuihin työryhmä on valmistelussaan päätynyt. Lakiluonnos tulee julkiseksi, kun se lähetetään lausunnoille.
Lakihanketta perusteltu näin
Lakihanketta on perusteltu sillä, että Suomen varauduttava siihen, että Venäjän painostaminen jatkuu pitkäaikaisesti ja että välineellistetty maahantulo saa aiempaa laajempia ja vakavampia muotoja. Sisäministeriön mukaan hankkeessa on kyse viimesijaisesta varautumisesta vakavimpiin tilanteisiin.
Valmistelussa on selvitetty myös mahdollisuutta säätää asiasta tarvittaessa perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Kun sisäministeriössä valmisteltu ehdotus tulee julkiseksi, on Palon mukaan hyvä hetki käydä aiheesta yhteiskunnallista keskustelua.
– Onko tavoite oikea, ja ovatko keinot oikeat ja ovatko ne oikeasuhtaisia, Palo sanoo.
Hallitus päätti helmikuussa, että itärajan rajanylityspaikat pysyvät suljettuna huhtikuun puoliväliin asti. Itäraja on ollut kiinni junille tarkoitettua Vainikkalan raja-asemaa lukuun ottamatta joulukuun puolivälistä saakka.
Työryhmän lakkauttamisesta uutisoi aiemmin Demokraatti.
Uusimmat
-
16:40
MTV seuraa: Leijonilla kasvojenpesun paikka – Suomi haastaa Kanadan
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:29
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
16:06
Kulotus riistäytyi käsistä ja nyt Keuruulla roihuaa suuri maastopalo
-
16:03
Ruotsilla häikäisevä alku MM-turnauksessa – käsittämätön temppu ratkaisi voiton
-
16:01
Polkupyöräiljä löydettiin maasta makaamasta Kiteellä: Poliisi epäilee törmänneen autoilijan paenneen paikalta
-
15:56
"Aku" Partanen huippuvauhdissa – täräytti SE:n
-
15:49
Saksan merivoimien komentaja: Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys unelmani täyttymys
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
15:30
Red Bull ja Aston Martin ajoivat seinään F1-harjoituksissa – kärjessä tuplayllätys
-
15:23
Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä länsipankkien omaisuutta
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
Lataa lisää